Paleo-ruokavalio on tämän hetken trendikkäimpiä tapoja ravita kehoaan. Karppauskiihkoilun seuraavassa aallossa pintaannoussut suuntaus nojaa ihmisen alkukantaiseen ruokavalioon 40000 vuoden päähän. Tuon jälkeen perimämme on muuttunut vain prosentin verran, mutta ruokavaliomme on kokenut täydellisen muutoksen. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, ettei kroppamme ole pysynyt vauhdissa mitenkään mukana.
Tämän ilmiön uranuurtaja on tanskalainen huippukokki Thomas Rode Andersen. Nyt mies on kirjoittanut parhaat reseptinsä kirjaksi. Paleokeittokirja - kivikauden ruokaa modernilla otteella (sain arvostelukappaleen) hyppää harppauksen taaksepäin ja sovittaa nykyajan mahdollisuudet vastaamaan elimistömme tarpeita. Käytännössä tämä tarkoittaa kasviksissa kaiken maan alla kasvavan jättämistä maan alle ja kaiken sellaisenaan syötävän maan päällä kasvavan suosimista. Viljaa ei luolamies osannut kunnolla hyödyntää eikä kroppa ehtinyt siihen vuosituhansien varrella tottua. Siten siitä tuli ruokavalion pääpahis. Dieetin staroja ovat eläimet. Ihan kaikenlaiset. Nykymeno on tosin sotkenut sitäkin puolta. Luolamiehen aikaan oli vain luomua tarjolla eikä nykyliha vastaa sitä millään mittarilla. Niinpä Andersen kehottaakin suosimaan luomulihaa ja riistaa.
ARVOSYÖMINEN ON ARVOKASTA. Paleokeittokirja yllätti minut alkuun erittäin positiivisesti. Suhtaudun nihkeästi dieettikirjoihin, koska niissä annosten maku jää useimmiten korkeintaan kakkossijalle. Andersen tykitti menemään kuitenkin sellaiset reseptit, että ensiselailulla olin valmis huutamaan paleon nimeen. Vaihtaisin ruokavalioni välittömästi paleoksi, mikäli saisin syödä näitä ruokia joka päivä. Tarkempi tutkiminen toi eteen kaksi isoa muttaa. Suurinta osaa resepteistä ei voi mitenkään luokitella arkiohjeiksi. Raaka-aineiden laatu, hinta ja kokkailumetodi vaatii tavalliselta pulliaiselta enemmän perehtymistä ja lompakon venyttämistä kuin mitä arki sallii. Pari kolme kertaa viikossa tehtynä kirjasta löytyy mitä herkullisimpia ruokia. Sorsat ja vasikat voi jättää juhlavampiin hetkiin. Paleon toinen heikkous on aamiainen. Andersenin mielestä kullakin aterialla voi syödä samoja raaka-aineita, sovitettuna ajankohtaan. Niinpä pekonia näyttää löytyvän kokin lautaselta pitkin päivää. Itse en pysty syömään heti herättyäni oikeastaan mitään. Käytännössä syön ensimmäistä kertaa klo 9-10 evääksi laittamani leivän. Päivittäinen lihaisa aamustartti tuntuu ällöttävältä, vaikka viikonlopun pekoniaamiaisia rakastankin. Lihaan painottuva ruokavalio pistää muutenkin ajatukset kieroon eettisyysseikoissa. Anyway, kirja on kuitenkin erinomainen ja suosittelen varauksetta tutustumaan. Tulen kokkailemaan siitä vielä lukuisia annoksia. Kirjan pitkät alkutekstit ovat lukemisen arvoisia ja avaavat kirjoittajan sielunmaailmaa ruokaan.
