Oletko huomannut? Näin ravintolat saavat sinut tuhlaamaan enemmän rahaa

ravintola ruokalista menu
Shutterstock

Ruokalistan ulkonäöllä on muukin merkitys kuin miellyttää silmää. Parhaassa – tai pahimmassa – tapauksessa päädyt tuhlaamaan paljon ajateltua enemmän ulkona syödessäsi.

Jos käyt samassa ravintolassa usein, voi olla, että sinulla on jo valmiiksi kiikarissa haluamasi annos. Jos kuitenkin päädyt syömään jossain uudessa paikassa, voi olla, että päädyt syömään jotain yllättävämpää.

Se johtuu siitä, että ruokalistatkin suunnitellaan niin, että sinä asiakkaana päätyisit tuhlaamaan mahdollisimman paljon rahaa. Näillä keinoilla sen voi saada onnistumaan.

1. Euromerkin käyttämättä jättäminen

Mainitse raha ja yhtäkkiä siitä pidetään kiinni kuin viimeisestä oljenkorresta. Niin myös ravintolassa. Jos ruokalista nimittäin kirjoitetaan euromerkkiä käyttämättä, asiakas tuhlaa luultavasti enemmän, koska ei yksinkertaisesti yhdistä kaikkia tilauksia heti rahan käyttöön. Myös itse euro-sanan käyttämistä kannattaa välttää.

2. Kaunokirjallinen kieli ruoan kuvailussa

Kuvailevien sanojen käyttö kasvattaa myyntiä jopa 27 prosentilla, väittää Illinoisin yliopiston tekemä tutkimus. "Käsintehdyt", "salaiset ainesosat" ja jopa tuotenimet ovat siis loistavia pikkulisiä ruokalistalla. Mitä enemmän adjektiiveja, sen parempi myynti.

3. Tarjolla ”äitien tekemää ruokaa”

Sukulaissuhteita kuvaavat sanat tai reseptin yksilöiminen jonkun tekemäksi voi olla se, mitä asiakas kaipaa. Mummin muusi ja Andyn oma chilikastike vetoavat ruokailijaan.

4. Visuaaliset valinnat

Fontin lihavointi yhden annoksen kohdalla, huomiovärin käyttäminen tai vaikkapa valokuvan lisääminen annoskuvauksen viereen erottaa jyvät akanoista. Paitsi hienommissa ravintoloissa, joissa tätä tekniikkaa pyritään itseasiassa välttämään. Moiset erikoisuudet ruokalistalla voivat luoda paikasta halvan kuvan.

5. Kalliit hinnat

Kalleimmat annokset toimivat erityisen hyvin syötteinä. Korkean hinnan rinnalla halvemmat annokset vaikuttavat kohtuullisemmilta.

6. Lukutapa

Korealaisen tutkimuksen mukaan ihmiset tilaavat yleensä sen annoksen, johon heidän huomionsa ensimmäisenä kiinnittyy. Koska lukeminen aloitetaan yleensä vasemmasta yläkulmasta, yrittävät ravintolat asettaa menun ylälaitaan ne tuotteet, joiden myyntiä halutaan edistää.

7. Rajoitetut vaihtoehdot

Parasta olisi, jos tarjolla on pieni määrä erilaisia vaihtoehtoja. Muuten valitsemisesta tulee asiakkaalle liian vaikeaa. Optimaalisin tilanne on, kun erilaisia vaihtoehtoja alkupaloissa, pääruoissa ja jälkiruoissa on alle kymmenen osiossa.

8. Oikean tunnelman luominen

Vaikka rahapussissa olisi miten paljon rahaa, ei asiakas päädy tuhlaamaan, ellei tunnelma ole kohdallaan. Leicesterin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan pop-musiikki voi saada ihmiset tuhlaamaan jopa 10 prosenttia vähemmän rahaa. Toisaalta, klassista musiikkia pidetään rahahanojen aukaisijana. Täytyy kuitenkin aina muistaa miettiä myös kokonaisuutta.

Lähde: Insider

***


Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!