MTV Uutisten Makuja-ruokasivuston makutestissä maisteltiin 8 sokeritonta kolajuomaa eri valmistajilta. Yksi kaupan omista "halpismerkeistä" yllätti raadin.
Panimoliitto kertoi huhtikuussa, että sokerittomien virvoitusjuomien myynti on kasvanut Suomessa nopeasti. Vuosien 2016–2020 aikana myynti on noussut noin 54,7 prosenttia. Panimoliiton tilastojen mukaan viime vuonna sokerittomien virvoitusjuomien myynti oli jo lähes puolet, eli noin 47 prosenttia, virvoitusjuomien kokonaismyynnistä.
Myydyimpien sokerittomien virvoitusjuomien joukkoon nousevat erilaiset kolajuomat. MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla päätettiin ottaa sokkomakutestiin suomalaiskauppojen sokerittomat kokikset.
Näin kolajuomatesti toteutettiin
Testiin valittiin yhteensä kahdeksan sokeritonta kola-virvoitusjuomaa eri valmistajilta. Joukossa oli tietysti suuret brändit, Coca-Cola ja Pepsi, kotimainen Olvi sekä kauppojen omien merkkien tuotteet, S-ryhmän Rainbow, Keskon Pirkka ja Lidlin Freeway. Bonuksena makutestissä oli myös maku-uutteesta Sodastream-laitteella valmistettu Pepsi Max.
Virvoitusjuomia maisteltiin sokkona ja juomia saattoi testin aikana myös vertailla keskenään. Makutestissä oli mukana yhteensä viisi testaajaa.