Kun Suomessa halpuutetaan, Ruotsissa kallistetaan – erikoinen kampanja niittää menestystä

Kananmuna, maito, juusto
Ruotsissa on mahdollista maksaa lisähintaa maidosta ja juustosta. Shutterstock

Ruotsissa järjestetty kampanja tiettyjen tuotteiden hintojen nostamiseksi on tuottanut toivottua tulosta.

Samalla, kun Suomessa kohistaan jatkuvasti hintojen halpuutuksesta, tarjotaan Ruotsissa kuluttajille mahdollisuutta maksaa tietyistä tuotteista entistä korkeampaa hintaa – maidontuottajien etujen nimissä.

Maksaisitko lisähintaa maidosta ja juustosta?

Ruotsalainen kauppaketju Ica tarjoaa kampanjan muodossa mahdollisuuden maksaa lisähintaa sekä maidosta että juustosta. Kampanjan taustalla on huoli siitä, että jatkuva hintojen alentaminen tekee tietyistä elinkeinoista lopulta täysin kannattamattomia.

Ruotsalaiset ovat innostuneet kampanjasta, jonka tavoitteena on antaa mahdollisuus tukea paikallista maidontuotantoa. Kaiken kaikkiaan nyt viikon ajan voimassa ollut kampanja on tuottanut peräti 3,3 miljoonaa kruunua eli noin 350 000 euroa ylimääräisiä tuloja. Tuotto on tarkoitus antaa lyhentämättömänä ruotsalaisille maidontuottajille.

Yhteensä kampanjan avulla tavoitellaan yli 10 miljoonan euron lisätuloja ruotsalaisille maidontuottajille.

– Tiedämme, että ihmiset ovat sitoutuneita tukemaan ruotsalaisia maidontuottajia, Ican toimitusjohtaja Anders Svensson toteaa.

Aiheesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Lähde: Lantbruk

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.