Kevään ehdoton trendiruoka: Proteiinipitoista, halpaa ja terveellistä – ”todella pop ja kovassa nosteessa”

kananmuna parsa pekoni
Shutterstock

Muna on nyt kaikkien huulilla, kuten ruokatoimittaja, Muna-keittokirjan juuri julkaissut Sanna Mansikkamäki asian tiivisti.

Kananmuna on nyt todellisessa nosteessa Suomessa. Muna puhuttaa niin lehtien palstoilla kuin kotikeittiöissäkin. Helsingissä avautui myös keväällä Suomen ensimmäinen munaruokiin keskittyvä EGG-pikaruokaravintola. Suomalaiset ovat siis löytäneet kananmunan uudelleen ruokavalioihinsa.

Perjantaina julkaistiin myös ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäen uusi kananmuniin keskittyvä Muna-keittokirja. Kirjan julkistamistilaisuudessa munan suosiosta kertoi muun muassa Suomen Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Hanna Hamina. Haminan mukaan kananmuna on nyt siirtynyt sivuosasta pääosaan.

– Kananmunien kulutus notkahti 10 vuotta sitten, mutta tällä hetkellä jokainen suomalainen syö yli 200 munaa vuodessa. Kulutus kasvaa pikku hiljaa siitä. Jossain vaiheessa kananmuna oli pannassa, peloteltiin että se ei ole terveydelle hyväksi. Tieteellisellä tutkimuksella on saatu näitä väitteitä kumottua.

Hamina muistuttaa, että kananmuna on oikeasti täysin superfoodia.

– Itse aloitan joka päivä sillä, että syön kaksi kananmunaa paistettuna. Muna on todella pop ja kovassa nosteessa!

***

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!