Juotko liikaa kahvia? Näin onnistut vähentämään

Tiettyinä aikakausina tuntuu, että kahvia kuluu hurjia määriä. Käsistä karannutta kahvinjuontia voi kuitenkin rajoittaa yllättävän helposti yksinkertaisilla vinkeillä.
Jos kupillinen kahvia ei enää auta, vaan piristyäkseen on kiskottava useampi kuppi sumppia monta kertaa päivässä, voi kahvin kokea rytmittävän arkea jo hieman liikaa. Jos kahvi tuntuu ohjaavan arkea, eikä ilman kuumaa kupillista tunnu pääsevän sängystä ylös, voi kahvinjuonnin vähentäminen olla tarpeen.
Ole itsellesi armollinen
Suomalainen aikuinen juo keskimäärin neljästä viiteen kuppia kahvia. Jos kahvinjuonnin haluaa saada haltuun, ei sitä tarvitse suinkaan lopettaa kokonaan. Arjen rutiineita on vaikea murtaa ja ne kannattaa aloittaa pienin askelin.
Tästä syystä kahvinjuonnin vähentämistä tavoiteltaessa kannattaa aloittaa siitä, että korvaa tietyt rutiinikupposet päivän aikana esimerkiksi sitruunavedellä tai vihreällä teellä. Sitruunavesi tai vihreä tee ovat sopivia karvinkorvikkeita siksi, että sitruunavesi tutkitusti piristää ja vihreällä teellä on sen kofeiinipitoisuuden vuoksi vastaavia vaikutuksia. Vihreässä teessä kofeiinia on kuitenkin vähemmän kuin kahvissa.
Älä lopeta seinään
Etenkin, jos kahvia tulee nautittua suuria määriä päivän aikana, voivat vieroitusoireet yllättää, mikäli kahvista luopuu kerralla kokonaan. Päänsäryt, huonotuulisuus ja keskittymisvaikeudet voivat pahimmillaan haitata arkea hyvinkin ikävästi. Kun kahvinjuontia vähentää suunnitelmallisesti ja asteittain, voi vieroitusoireilta säästyä parhaassa tapauksessa kokonaan.
Osittainen lähde: Blackdoctor
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Suosituimmat reseptit
-
Koko Suomi leipoo: Juustoinen siemennäkkäri ja mausteiset parmesaanipikkuleivät
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Koko Suomi leipoo: Mummin mustikkasuu, Juulian resepti
-
Parhaat lihapullat – Kari Aihinen paljastaa helpon luotto-ohjeensa
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Wilhelmiina-keksit – nämä supersuositut ja helpot pikkuleivät viedään käsistä
-
Uunijuurekset Kari Aihisen tapaan
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Lumihiutalejoulutortut – taittele joulutorttu helposti lumihiutaleen muotoon
-
Koko Suomi leipoo: Havun havinaa -juustokakkuset, Heidin resepti