Hiiligrillaus - ensimmäisen kesän kokemukset

Jännitin alkuun, miten pääsen luukkujen avaamisen ja raottamisen kanssa sinuiksi, mutta homma hoitui kunnialla ensigrillauksesta lähtien. Toki kesän mittaan lämmönsäätelyssä kehittyi ja alkoi löytää hienouksia luukkujen raottamisen ja hiilien määrän suhteessa.

400 ASTETTA. Ensimmäinen haaste oli saada grilliin 400 asteen kuumuus. Siihen ei kaasulla päästä. Ei onnistunut ihan ekalla kerralla. Yllätyin huomatessani mielen kihelmöivän sisälämpömittaria tarkkaillessa. Mutta kun viisari lopulta lähestyy asteikon loppupäätä, ei hymyä pysty kätkemään.

Miksi hitossa grilli pitää vetää sitten 400 asteeseen? Yleensä ei tarvitsekaan. Superkuumuus tekee muutamille ruoille upeita juttuja. Pizza paistuu hetkessä eikä kärvenny pohjasta kuten helposti pitemmällä kypsytyksellä matalammassa lämmössä. Pihvit saavat makuunsa syvyyttä ja hiiligrillin aromia aivan uudella tavalla. Todellisen elämyksen koin paistaessani pihviä luolamiestyyliin suoraan hiilien päällä. Luulin sen olevan likaista puuhaa, mutta kuumuus pitää liha puhtaana hiilen mustuudesta. Pinta vetää lihassyyt salamannopeasti kiinni eikä noki pääse vetäytymään pintaan.

HIILET. Suurin yllätys liittyi kuitenkin hiiliin. En ymmärtänyt aiemmin lainkaan niiden merkitystä grillaamisessa. Halpissäkit toimivat toki hyvin makkaran grillaamisessa pallogrillillä, mutta kun otetaan toinen vaihde tekemiseen, muodostavat ne jopa esteen kamadon mahdollisuuksille. Hiiliä määrittää (ainaki mun nykyisen tietämyksen mukaan) eniten yksi ominaisuus: lämpöarvo. Sen myötä ne keräävät sisuksiinsa suurimman kuumuuden ja samalla ne kestävät pitempään. Pääsin aloittamaan heti huipulta. Black Ranch Marabu -hiilet ovat kirveenkatkojaksikin kutsuttua marabu-puuta. Kovia kuin kivet ja siten pirun kestäviä ja lämpöä kerääviä. Samalla ne antavat ruokaan hyvän aromin. Suuren 15 kg säkin hinta on 40 euroa ja se kesti pari kuukautta melko ahkerassa käytössä. Iso suositus. Loppukesä meni kilohinnaltaan liki samanhintaisilla Weberin briketeillä, jotka toimivat myös hyvin, mutta hitusen ehti tulla ikävä marabua.

SIISTEYS. Sitten yhdestä suurimmista hilligrillauksen pelotteista, sottaisuudesta. Tämä oli kesän iloisin yllätys. Kamado-grillin pitäminen grillauskunnossa on varsin helppoa. Koska samoilla hiilillä voi grillata useampaan kertaan, ei hiilien kanssa tarvi temppuilla joka kerta. Olennainen huomio tuli kuitenkin tulipesän pohjan ritilästä, joka tukkeutuu parin kolmen kerran jälkeen tuhkasta eikä lämpö pääse kulkemaan ja nousemaan enää sen jälkeen grillin sisällä. Kerrasta opin kantapään kautta.

ARKI. Grillasin The Bastardilla 2-5 kertaa viikossa läpi kesän eikä hiilien kanssa toimiminen ärsyttänyt kertaakaan. Hitustakaan. Päinvastoin, se oli kaiken kaikkiaan jopa kiehtovaa. Kuusi kesää palvelleeseen Weberin kaasugrilliin oli tullut talven aikana jokin ongelma kaasunsyötössä. Kun huomasin hiiligrillauksen ilot, en jaksanut paneutua kaasuongelmaan koko kesänä. Olin kuvitellut, että kaasugrilli toimisi arkisempana ruoantekovälineenä ja hiilet sytytettäisiin hivenen juhlavammissa merkeissä. Nyt The Bastardista tuli ruoanlaiton keskipiste kaikenlaiseen kokkailuun.

Talveksi siirtolapuutarhasta suljetaan vedet eikä kotiparvekkeella pysty luonnollisesti hiilillä grillaamaan, joten joudun keskeyttämään hyvin alkaneen harrastuksen puoleksi vuodeksi. Voin vain kuvitella, miten sormet syyhyävät keväthangilla ekaa kertaa kamadoa lämmittäessä.

PS. Tsekkaa kesän grillausreseptit!