Sohaisin Facebookissa vahingossa melkoiseen ampiaispesään. Omalla kohdallani se tarkoittaa yleensä sitä, että jatkan sorkkimista blogin puolella. Niin nytkin.
S-ryhmän in-house -brändin, Rainbow'n, pannukasviksista oli löytynyt myrkyllisiä hulluruohon siemenkotia. Pakastepusseista oli sairastunut sairaalakuntoon kolme henkilöä. Ikävää, mutta valitettavan arkipäiväiseltä kuulostavaa tämän vuoden ruokaskandaaleja muistellessa. Kuluttajien alati halvemman ruoan perässä ramppaaminen saa keskusliikkeet kääntymään yhä epämääräisempien alihankkijoiden puoleen. Kun hinta painetaan tarpeeksi alas, on kiusaus kaikenlaisille ruokahuijauksille ja välinpitämättömyydelle tuotantoketjussa suuri. Kenellä silloin on vastuu? S-ryhmä hoiti tuotteen ostajien jäljityksen viranomaisten mielestä tahdikkaasti. Varsinainen ongelma on kuitenkin syvemmällä.
Myrsky vesilasissa
Heitin Facebookissa ehdotuksen, että alkaisimme kuoria ja pilkkoa itse tuoreet kasviksemme. Siten tietäisimme paremmin, mitä syömme eikä yllätysvieraita pääsisi lautasellemme. Sanoin myös, ettei ajansäästö käy perusteluksi. Ei kuulostanut hirveän vallankumoukselliselta idealta. Täytyy myöntää, että häkellyin pakastevihannesten suosiosta tällä otannalla. Sekä määrästä että laadusta. Sain vastaani palauteryöpyn, jota aina kaipaan. Sellaisesta oppii. Syitä tähän elämän pienen helpotuksen käyttämiseen kuulin useita. Päällimmäisinä tietenkin aika ja vaiva. Perustelin näkemystäni sillä, että keskivertoruoan kasvisten pilkkomiseen ei montaa minuuttia kulu. Muutama oli eri mieltä. En ole veitsitaituri eikä ammattitekniikka ole hallussa, mutta harvemmin sitä varttia pitempää leikkuulautaa kulutan. Perusvarmuus harjaantuu nopeasti. Tavoite ei ole olla mahdollisimman nopea.
Oikotie onneen?
Yhtä suureksi puheenaiheeksi nousi vaiva. Ollaan töiden jälkeen väsyneitä. Kaikki helpotus otetaan vastaan. Kun tekee sitä, tätä ja tuota, niin ei kai sitä tuotakin tarvitse? Ihanko oikeasti joku niitäkin pilkkoo itse? Jep. Leikkaa. Enkä ole koskaan aiemmin pitänyt sitä niin hienona tekona kuin tämänpäiväinen mahdollistaisi. Onko elämän rytmi ja oma energia oikeasti siitä muutamasta minuutista kiinni? Miksi annamme itsemme oikaista juuri siinä? Missä seuraavaksi? Jos haluamme kaiken helposti, eikö valmisateriat hoitaisi asian vielä paremmin? Voimme kokkailla puoli tuntia, mutta juuri se viisiminuuttinen on liikaa. Onko se oikeasti? Moni harjoittaa tietoisesti hyötyliikuntaa, vaikka tehokkaampiakin keinoja löytyy. Sitten kun pitäisi liikuttaa kättä muutama minuutti keittiössä, kumarrutaan mielummin pakastealtaaseen.