Skottinainen tajusi, että lähtiessään työpaikaltaan yhdeksän viikkoa sitten koronapandemian vuoksi, hän oli jättänyt banaanin työpöydälleen. Somekansaa kiinnosti kovasti, miltä banaani näyttäisi tällä hetkellä.
Kun pari kuukautta sitten moni poistui työpaikaltaan, harva tiesi, että menisi kuukausia ennen kuin toimistolle voisi taas palata. Siksi ei ole ihme, että työpaikalle on voinut jäädä asioita, jotka nyt jälkiviisaana olisi voinut sieltä poimia mukaansakin. Hyvä esimerkki tästä on eväät.
Myös skotlantilainen Mhairi-Louise Brennan tajusi jättäneensä työpöydän laatikkoonsa jotain. Banaani oli ehtinyt odottaa Mhairi-Louisen paluuta jo yli kahden kuukauden ajan, kertoo Mirror.
Oivallus alkoi ahdistaa
Oivalluksensa jälkeen Mhairi-Louise kääntyi Twitter-kansan puoleen tukea saadakseen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Tieto siitä, että työpöytäni laatikossa on banaani, joka on ollut siellä jo viikkoa ennen eristyksen alkamista, saa minut ahdistuneeksi, hän kirjoitti.

