Zhirinovski vetäytyi Venäjän presidentinvaalista

Suurvenäläisyyttä ajava Vladimir Zhirinovski on vetäytynyt presidentinvaalien ehdokkuudesta. Tuoreen kyselyn mukaan istuva presidentti Vladimir Putin on vahvin ehdokas.

Liberaalidemokraattien johtajan Vladimir Zhirinovskin vetäytymistä säestivät huhut, joiden mukaan Kreml olisi pakottanut hänet ulos vaaleista, jotta presidentti Putinilla olisi mahdollisimman vähän kilpailua ja hänet valittaisiin presidentiksi suoraan ensimmäisellä kierroksella.

Zhirinovski perusteli ehdokkuudesta kieltäytymistä halullaan olla luomatta henkilökulttia.

LDPR:n puoluekokous valitsi myöhemmin hänen tilalleen presidenttiehdokkaaksi 50-vuotiaan entisen nyrkkeilijän Oleg Malyshkinin. Tämä on kuitenkin poliittisesti täysin tuntematon.

Zhirinovski on osallistunut kaikkiin vuoden 1991 jälkeen järjestettyihin Venäjän presidentinvaaleihin.

LDPR sai joulukuun alussa järjestetyissä parlamenttivaaleissa 11,5 prosenttia äänistä, kolmanneksi eniten. Venäjällä pidetään presidentinvaalit maaliskuun 14. päivänä.

Putin johtaa kyselyissä

Tällä viikolla tehdyn mielipidekyselyn mukaan kolme neljännestä vaaliuurnille aikovista uskoo äänestävänsä nykyistä presidenttiä Vladimir Putinia.

Noin 69 prosenttia haastatelluista aikoo käydä äänestämässä. Presidentinvaali on mitätön, jollei äänestysprosentti nouse yli 50:n.

Kysely julkistettiin tänään ja sitä varten haastateltiin 1600:aa ihmistä. Virhemarginaaliksi ilmoitettiin 3,4 prosenttia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat