Yökerhon ovimies pakotti asiakkaan houkutuslinnuksi alamaailman velanperintään

Espoon käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä väkivaltaisesta velanperinnästä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Yökerho Namun ovimiehenä työskennellyt mies pakotti ravintolan nuoren asiakkaan houkutuslinnuksi.

Namun ovimiehenä työskennellyt Milad Tadayyon, 26, tuomittiin mm. törkeästä ryöstöstä ja törkeästä huumerikoksesta 3 vuodeksi vankeuteen. Aiemmin Tiger-yökerhon puukotuksesta tuomittu Sami Mäklin, 30, sai velanperintäjutussa 2 v 9 kk.

Tadayyon valittiin vuonna 2007 Mr. Finland -kisan 2. perintöprinssiksi.

Mäklin viilsi Tigerin yökerhossa 2011 toisen henkilön kurkun auki. Tuolloin syyttäjät sanoivat miehen kuuluvan United Brotherhood -jengiin.

Nyt oikeudessa olleet tapahtumat sattuivat toukokuussa 2014 Helsingissä ja Espoossa.

Oikeus: 18-vuotias pakotettiin

Kertomuksissa oli ristiriitaa ja osa syytteistä kiistettiin, mutta oikeuden mukaan tapahtumat etenivät näin.

18-vuotias nuorukainen oli ravintola Namussa 4. toukokuuta. Tuolloin ovimiehenä työskennellyt Tadayyon oli pyytänyt 18-vuotiaan ravintolan kellariin ja kovistellut häntä 13000 euron velasta. Ovimiehelle paljastui, että 18-vuotias oli väärä henkilö.

Hän kuitenkin pakotti 18-vuotiaan järjestämään tapaamisen Espoossa asuvan ”Petrin” kanssa. 18-vuotias ei tuntenut Petriä etukäteen, mutta sai tähän yhteyden tuttaviensa kautta. Verukkeena oli, että 18-vuotiaan piti ostaa Petriltä 25 ekstaasitablettia.

Tapaaminen Kivenlahdessa

Tapaaminen sovittiin Espoon Kivenlahteen 6. toukokuuta. 18-vuotias ei uskaltanut kertoa asiasta poliisille tai vanhemmilleen. Hän halusi Tadayyonin ottaman kotiavaimensa takaisin.

Kivenlahdessa Petrillä oli tabletit, mutta pankkiautomaatilla 18-vuotiaan tilillä ei ollutkaan rahaa. Hänen piti soittaa ystävänsä tuomaan rahaa.

Tadayyon ilmestyi paikalle.

Veitsi ja uhkauksia

Petri talutettiin autoon, johon myös Mäklin tuli. 18-vuotias antoi ekstaasit Tadayyonille ja poistui paikalta.

Autossa Petri huusi apua, mutta hänen nivustensa tuntumaan painettiin veitsi. Mäklin uhkasi tappamisella, pahoinpitelyllä ja HIV-positiivisten miestuttaviensa tekemällä raiskauksella.

Tadayyon ja Mäklin väittivät Petrin ja tämän kaverin anastaneen joltakin henkilöltä 13000 euroa.

Petrin lompakosta vietiin 255 euroa, mikä toi tuomion törkeästä ryöstöstä.

Autolla ajettiin Petrin asunnolle, jossa kovistelu ja uhkailu jatkui. Veistä pidettiin kaulalla ja asunnosta etsittiin rahaa. Petri kertoi, ettei uskaltanut vastustella. Tilanne kesti pari tuntia.

Tilanne päättyi, kun poliisi soitti Petrille ja tiedusteli onko kaikki hyvin. Käräjäoikeuden päätöksestä ei selviä miten poliisi sai vihiä tilanteesta.

Kaksikko poistui asunnosta ja poliisi otti heidät kiinni. Autosta löytyi kaksi veistä ja 220 euroa rahaa sekä 25 ekstaasitablettia.

Kaksikko vangittin ja heidät vapautettiin juhannuksen alla.

Syyskuun puolivälissä Tadayyon jäi kiinni liikenneratsiassa Kirkkonummella. Autosta löytyi tuhat ekstaasitablettia. Huumetestin mukaan mies oli käyttänyt amfetamiinia.

Tuhat ekstaasitablettia

Käräjäoikeuden mukaan vastaajien selitys siitä, että tarkoitus oli vain selvittää rahojen anastusta, ei ollut uskottava. Mäklin oli sanonut selvittävänsä rahojen anastusta ystävänpalveluna.

Käräjäoikeuden mukaan kyse oli velan perimisestä palkkiota vastaan. Tosin tällaisen tuhansien eurojen velan olemassaolosta ei ollut näyttöä.

Käräjäoikeus piti tekoja vakavana, koska kaksikko tavoitteli velan perimisestä saatavaa palkkiota. Mukaan pakotettiin nuori henkilö ja Petriin kohdistetun uhan ilmoitettiin jatkuvan teon jälkeen. Lisäksi Tadayyonilta löydettiin suuri määrä vaarallista huumausainetta.

Ehdottomat tuomiot

Tadayyon tuomittiin pakottamisesta, törkeästä ryöstöstä, huumausainerikoksesta, vapaudenriistosta, törkeästä huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta ja ajokortitta-ajosta 3 vuodeksi vankeuteen.

Mäklin puolestaan oli tuomittu 2009-2011 tehdystä kahdesta laittomasta uhkauksesta, kahdesta pahoinpitelystä, vapauden riistosta ja tapon yrityksestä 5 vuoden vankeusrangaistukseen. Mäklin pääsi ehdonalaiseen lokakuussa 2013 ja teki uuden rikoksen puolen vuoden päästä. Oikeuden mukaan tämä osoitti piittaamattomuutta laista. Käräjäoikeus kovensi rangaistusta ja määräsi puolet jäännösrangaistuksesta, 1 v 3 kk, täytäntöön.

Mäklin tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja vapauden riistosta 2 v 9 v vankeuteen.

Sekä Tadayyon että Mäklin määrättiin vangittaviksi.

Lue myös:

    Uusimmat