Ympäristöministeri Tiilikainen: Talvivaaran sulkeminen edelleen mahdollista

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (Kesk.) ei halua kommentoida Talvivaara-oikeudenkäyntiä. Ministeri kuitenkin muistuttaa, että edelleenkin on olemassa kaksi mahdollista vaihtoehtoa eli kaivostoiminnan jatkaminen tai kaivoksen toiminnan lopettaminen.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen oli tänään haluton ottamaan kantaa Talvivaara-oikeudenkäyntiin.

- Eipä siihen voi ministeri tai poliitikko puuttua. Oikeus tekee omaa työtään, sanoi tänään Vantaan asuntomessuilla SuomiAreenan asumiskeskusteluun osallistunut ministeri.

Talvivaaran ympäristöongelmat ovat kaatumassa valtion syliin, nyt kun Talvivaarasta on tulossa selkeästi valtionyhtiö.

- Onhan tämä kaiken kaikkiaan aika surullinen luku suomalaisen kaivostoiminnan historiassa, mutta jonkun täytyy asiat hoitaa ja nyt valtio on homman kontrolliin ottanut ja niitä vaihtoehtoja selvitetään, miten tästä eteenpäin päästään, sanoo Tiilikainen.

Lopettaminenkin tulisi kalliiksi

Ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi kaivoksella ollaan käynnistämässä louhintaa syyskuun alussa. Ministeri kuitenkin muistuttaa, että myös kaivoksen alasajo on edelleen mahdollinen vaihtoehto.

- Tässä on kaksi vaihtoehtoa eli selvitetään ne mahdollisuudet, jos siellä kaupallisesti kannattavaa kaivostoimintaa pystytään harjoittamaan, mutta samaan aikaan valmistaudutaan myös siihen vaihtoehtoon, että koko kaivos ajetaan alas. Mutta se alasajokin on monen, monen vuoden työ ja vaatii paljon rahaa. Se on selvää kuitenkin, että jos kaivostoimintaa alueella harjoitetaan, niin vedenpuhdistuksen taso on oltava aivan jotain muuta kuin menneinä vuosina.

Ympäristöministeri ei kerro tarkkaa ajankohtaa, milloin päätös kaivoksen jatkamisesta tai alasajosta tehdään.

- Sen tässä lähivuosi näyttää, mihin suuntaan tuo asia lähtee, arvioi Kimmo Tiilikainen.

"Kukaan ei halua tässä asiassa taaperrella"

MTV Uutiset kertoi reilu viikko sitten, että työ- ja elinkeinoministeriö salaa tiedot konsulttitoimistosta, joka on tehnyt selvityksen Talvivaaran bioliuotusprosessin ongelmien ratkaisemisesta. Konsulttitoimisto kehotti selvityksessään käynnistämään louhinnan uudelleen ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi. Ympäristöministeri uskoo konsulttien pätevyyteen.

- Uskon, että työ- ja elinkeinoministeriö, joka tässä päävastuuta kantaa, niin kyllä siellä on käytetty paras mahdollinen asiantuntemus, mitä löytyy. Ei kukaan halua enää tässä asiassa taaperrella.

Kaivoksen ongelmien takana on myös viranomaisvalvonnan puutteita. Ministeri vakuutta, että virheistä on opittu.

- Valvonta ei voi vastata kaikesta. Kyllä se päävastuu on aina toiminnan harjoittajalla. Uskon, että valvonta on tällä hetkellä oikealla tolalla ja jos kaivostoimintaa siellä jatketaan, niin silloin täytyy olla erittäin tarkkana.

 

Lue myös:

    Uusimmat