Huomenta Suomi -ohjelmassa kuultiin yllätyspaljastus, kun selvisi, että paikalle saapuneet näyttelijät ovat mukana supersuositun Putouksen uudella kaudella.
Suomen suurin viihdeohjelma Putous palaa ruutuihin, ja Huomenta Suomessa koettiin yllättävä hetki, kun paljastui, että Pilvi Hämäläinen ja Christoffer Strandberg ovat mukana ohjelman uudella kaudella. Muita uuden kauden näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu.
Hämäläinen kertoi Huomenta Suomessa nähneensä painajaisia koskien Putousta, ja lopulta hänelle tuli puhelu koskien sitä, että lähtisikö hän mukaan ohjelman uudelle kaudelle. Hämäläisen oli helppo tehdä päätös asian suhteen.
– Mietin, että minulla on tässä mielessä jo sketsihahmo, jonka haluan tehdä, että tämä oli varmaan merkki. Eli aika selkeänä se oli kyllä mielessä, Hämäläinen totesi.
Strandberg otti niin ikään mahdollisuuden vastaan positiivisin mielin. Mies on ollut tänä syksynä mukana myös Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa, ja hän kiittää tästäkin sitä, että hänet pyydettiin taannoin mukaan Putoukseen.
– Putous on niin mieletön mahdollisuus ihmiselle, koska ei TTK:ta (Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa) olisi kohdallani, jos en olisi ollut Putouksessa. Se avaa Suomen tietyllä tavalla näyttelijälle, Strandberg jatkaa.
Näyttelijät kertoivat, että tulevan kauden suurin uudistus on uusi näyttelijäkaarti. Hämäläisellä ja Strandbergillä on kovat odotukset uudelle kokoonpanolle.
– Siellä on vanhoja tuttuja, ja myös uusi kasvoja, Strandberg totesi.
– Siellä on todella lahjakkaita, upeita tyyppejä, Hämäläinen jatkoi.
Supersuosittu viihdeohjelma Putous jatkuu uuden tuotantokauden merkeissä MTV3-kanavalla vuoden 2020 alussa. Ohjelmalla on takanaan jo yksitoista tuotantokautta.
LUE MYÖS: Putousta tähdittänyt Essi Hellén panostaa uraansa kameroiden takana: "Haluan käyttää valtaa hyvin"
Essi Hellén astuu Putouksen tuottajan rooliin
Aikoinaan Putousta osana näyttelijäkaartia tähdittänyt näyttelijä Essi Hellén on niin ikään tulevana keväänä mukana Putouksessa uudenlaisessa roolissa, ohjelman tuottajana. Hellén odottaa innolla sitä, että hän pääsee mukaan suosikkiohjelmaan itselleen uudenlaisessa roolissa.
– Astun nöyränä ja innokkaana uusiin saappaisiin ja haasteisiin. Näen harvinaislaatuisena sen, että ohjelmaa tuottaa henkilö, joka on nähnyt Putouksen myös esiintyjän näkökulmasta. Välillä tekee hyvää katsoa asioita uusista näkökulmista! Hellén toteaa.
Putous MTV3-kanavalla keväällä 2020.
Uusimmat
-
06:02
Kommentti: Leijonissa toistuu outo mysteeri – miksi tämä tähti ei saa mahdollisuutta?
-
05:52
Museomurrossa viety historiallinen konepistooli löytyi Lahdessa – ase ei palaa rikospaikalle
-
05:49
Nasa lykkäsi avaruusaluksen miehitettyä testilentoa vain pari tuntia ennen h-hetkeä
-
05:41
Xi Jinping vierailee Belgradissa – päivällä symbolinen merkitys
-
05:34
Hämmentävä venäläinen kilpikonnatankki havaittu Ukrainassa
-
05:32
Verottajalta kriittinen muistutus 1,5 miljoonalle suomalaiselle
-
05:28
USU: Suurin osa ryhmänjohtajista kiristäisi aserikosten rangaistuksia
-
05:24
Maahyökkäystä Rafahiin ei suvaita, sanoo YK:n pääsihteeri
-
23:25
Yhdysvaltalaissotilas on pidätetty Venäjällä
-
22:49
Hamas hyväksyi tulitaukoesityksen – Israel lähettää neuvotteluryhmän, mutta jatkaa iskuja
-
22:30
Doja Cat teki Bianca Censorit – tepasteli nakuasuissa julkisilla paikoilla
-
22:14
Mönkijän kuljettaja menehtyi onnettomuudessa Rautjärvellä
-
22:12
Frida Karlssonista verisiä kuvia
-
22:02
Windows95manin vähäpukeisuus ei miellytä kaikkia: "Lapset ja mummelit ovat ainakin ymmärtäneet sanomani"
-
21:53
Konkurssiin hakeutuneen kiekkoseuran pomolta rajuja syytöksiä: "Päätetty isommissa kabineteissa"
-
21:45
Miestä ammuttu Tukholman Södermalmilla – poliisioperaatio käynnissä
-
21:16
Marja-alalla uusi huoli: kiinalaiset halpapoimijat – "Ei puhutakaan mistään ihmisoikeuksista"
-
21:14
Tulli huutokauppaa itärajan yli tulleilta jääneitä polkupyöriä
-
21:01
Julkkiskokki Akseli Herlevi säikähti ystävänsä kommenttia: "Olen ammattiepäonnistuja"
-
20:56
Yli 40 vuoden ura ohi – NHL-ennätysvalmentaja siirtyy sivuun
-
Lataa lisää