Yllättävä vaikuttaja saa kehuja Seppo Kääriäiseltä: "Tällaista ravistelua tarvitaan juuri nyt"

Yli 30 vuotta kansanedustajana toiminut Seppo Kääriäinen (kesk.) antaa kirjassaan tunnustusta ruotsalaiselle ilmastoaktivisti Greta Thunbergille.

Keväällä eduskunnasta pois jättäytynyt Kääriäinen pyörittelee kirjassaan Aidan toiselta puolen omaa poliittista uraansa ja suomalaista politiikkaa laajemminkin.

Kääriäisen mukaan "politiikassa liikuskelee ainakin neljänlaisia tekijöitä".

Asianhoitajat keskittyvät Kääriäisen mukaan hoitamaan sidosryhmiensä ja kotiseutujensa asioita. Helsingin ulkopuolelta Arkadianmäelle valittavat kansanedustajat kuuluvat Kääriäisen luokittelussa tyypillisesti kyseiseen ryhmään, puolueesta ja vaalipiiristä riippumatta.

Osa asianhoitajista on Kääriäisen jaottelussa myös yhteistyöpoliitikkoja, joiden perspektiivi on laajempi. 

– He nauttivat laajaa luottamusta ja ovat kiinnostuneita myös tai eritoten ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, Kääriäinen kirjoittaa.

"Tällaista ravistelua tarvitaan juuri nyt"

Kolmantena ryhmänä Kääriäinen nostaa esille maailmanparantajat. Konkaripoliitikko puhuu maailmanparantamisesta positiivisessa sävyssä.

71-vuotias keskustalainen veteraanipoliitikko jakaa hieman yllättäen kehuja ruotsalaiselle ilmastoaktivisti Greta Thunbergille.

16-vuotias Thunberg on muun muassa innostanut tuhansia koululaisia ympäri maailman koululakkoon ilmaston puolesta.

– Greta Thunberg on jo jättänyt jälkensä maailmaan, meihinkin. Tällaista ravistelua tarvitaan juuri nyt, Kääriäinen kirjoittaa.

–  Isoa suuntaa on aina tarkkailtava. Nyt siihen on erityiset syynsä: alkaa olla kysymys ihmiskunnan olemassaolosta. Luonto ei anna ihmisen tekemiä törkeyksiä anteeksi.

Viimeisenä ryhmänä Kääriäinen mainitsee narsistishenkiset poliitikot, jotka ajattelevat vain omaa etuaan. 

– Onneksi heitä on melko niukasti – kaikissa ryhmissä, Kääriäinen miettii.

Lue myös:

    Uusimmat