Jokereiden kannattajat tekivät tiistaina Liigan karsinta-avauksessa rajun tempauksen, kun vierasjoukkueen fanikatsomon keskelle levitettiin kaksi kuohuttavaa lakanaa.
Niihin oli kirjoitettu viesti, joka oli osoitettu Pelicansin tähtivahdin Patrik Bartosakin suuntaan.
More domestic violence? Fuck you, Bartosak!
Suomeksi: "Lisää perheväkivaltaa? Haista vittu, Bartosak!"
Lisää: Sokeeraava viesti Lahdessa: Jokerit-fanit hyökkäsivät Pelicans-tähteä vastaan
Jokeri-fanit viittasivat Bartosakin taustaan. Vuonna 2022 maalivahdin isä ilmoitti poliisille pojastaan, joka oli hänen mukaansa käyttänyt häntä kohtaan väkivaltaa.
Vuonna 2015 Bartosakia syytettiin tyttöystävänsä kuristamisesta ja uhkailusta Yhdysvalloissa. Hänet todettiin syylliseksi perheväkivaltaan vuonna 2017. Bartosak erotettiin myös Los Angeles Kingsin NHL-organisaatiosta.
Lahdesta tulleiden raporttien mukaan paikalliset järjestyksenvalvojat olivat puuttumassa Jokeri-fanien lakanatempaukseen ottelun aikana. Lakanoita ei kuitenkaan takavarikoitu, minkä myötä Jokereiden kannattajat levittivät ne uudestaan esille tiistain ottelun päättymisen jälkeen.
Kysymys kuuluu: rikottiinko tempauksella rajoja?
MTV Urheilu kysyi Liigan toimitusjohtajalta Mikko Pulkkiselta kannanoton Lahden lakanatapaukseen ja HIFK-fanien ”Ville ulos” -mielenilmaukseen. Pulkkinen vastasi MTV Urheilun kysymyksiin sähköpostitse kiireisiin vedoten.
Onko Liiga tehnyt jonkinlaista ennakkolinjausta seuroille siitä, millaisia lakanoita/viestejä fanit saavat esitellä otteluissa?

