Ylitorniolaisen koulun rehtori epäillystä raiskauksesta: "Olen hämmästynyt, että tällaista on päässyt tapahtumaan"

Ylitorniolla sijaitsevan Ainiovaaran peruskoulun rehtorin Jouni Vuontisjärven mukaan koulussa tapahtunut epäilty raiskaus on herättänyt huolta oppilaissa ja henkilöstössä.

Poliisi epäilee 13-vuotiaan oppilaan joutuneen seksuaalisen väkivallan uhriksi koulussa Ylitorniolla Lapissa. Rikosnimikkeenä tutkinnassa on törkeä raiskaus.

Lapin poliisilaitoksen tiedotteen mukaan koulun teini-ikäinen oppilas teki seksuaalista väkivaltaa 13-vuotiaalle oppilaalle Ainiovaaran koulukeskuksen wc-tiloissa maanantaina puolenpäivän jälkeen.

Epäilty tekijä on poliisin mukaan 16-vuotias ulkomaalaistaustainen oppilas.

Poliisi on tutkinnasta niukkasanainen epäillyn ja uhrin alaikäisyyden vuoksi, eikä STT ole tavoittanut tiistaina tutkinnanjohtajaa kommentoimaan tapahtunutta.

Rehtori: Huolta oppilaissa ja henkilöstössä

Ainiovaaran koulukeskus on osa Ylitornion peruskoulua.

Rehtori Jouni Vuontisjärvi kertoo STT:lle, että tapahtunut tuli tietoon, kun uhri kertoi asiasta koulun henkilökunnalle.

Tapaus on hänen mukaansa herättänyt huolta ja murhetta paitsi oppilaissa myös henkilökunnassa. Koulukeskuksessa on hänen mukaansa yli 250 oppilasta.

–  Tutkinta meni tietenkin poliisille ja terveydenhuollon henkilöstölle, ja sosiaalipuoli katsoo omansa. Meillä on täällä pitänyt tämän päivän ja sanoisin vielä lähiviikotkin kiireisenä se, että saadaan se järkkynyt turvallisuudentunne takaisin loihdittua, Vuontisjärvi sanoo.

Keskusteluapua oppilaille

Vuontisjärvi lähetti rikosepäilystä niukkasanaisen Wilma-viestin maanantaina oppilaiden vanhemmille, ja tiistaina kouluun on hänen mukaansa järjestetty keskusteluapua oppilaille ja turvallisia kouluaikuisia mahdollisimman paljon.

Myös koulun henkilökunnan kanssa on tiistaina kokoustettu siitä, miten tapahtuneesta keskustellaan oppilaiden kanssa.

–  Sovimme, että tänään olemme mahdollisimman näkyviä ennen kaikkea siksi, että jos ja kun oppilaille tulee asiaa ja kysymyksiä, olisi tuttuja aikuisia, joiden kanssa jutella.

Vuontisjärvi kuvaa tapahtunutta harvinaiseksi myös hänen urallaan. Hän kertoo olleensa alalla vuodesta 1996, ja nyt on ensimmäinen kerta, kun hän on vastaavankaltaisen tapauksen kanssa tekemisissä.

–  Olen hämmästynyt, että tällaista on päässyt tapahtumaan. Mietimme tietenkin, kun sen aika on, että olisiko ollut mitään, mitä olisimme voineet tehdä toisin, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat