Yli sadan ihmisen uskotaan kuolleen ilmaiskussa Jemenissä – vankilarakennus tuhoutui hyökkäyksessä

Harvinainen dronevideo näyttää sodan repimän Jemenin tuhon 4:36
Kymmeniätuhansia ihmisiä on kuollut vuoden 2015 jälkeen yhteenotoissa Jemenissä. Vuosi sitten kuvattu, harvinainen dronevideo näyttää sodan repimän Jemenin tuhon.

Jemenissä yli sadan ihmisen uskotaan kuolleen ilmaiskussa pidätyskeskukseen, kertoo kansainvälinen Punainen Risti. Ainakin 40 ihmistä on haavoittunut.

Saudi-Arabian johtama liittouma iski Dhamarin kaupunkiin, joka sijaitsee pääkaupunki Sanaan eteläpuolella.

Liittouma kertoo kohdistaneensa iskun huthikapinallisten asevarastoon, mutta kapinallisten mukaan hyökkäyksessä tuhoutui vankilarakennus.

YK kertoo, että kuolleiden joukossa on 52 pidätettyä, ja lisäksi 68 pidätettyä on kadoksissa. Järjestön mukaan uhrimäärä todennäköisesti kasvaa etsintöjen edetessä.

Punainen Risti on paikalla ilmaiskun tapahtumapaikalla pelastustöissä

YK:n humanitaarisen avun Jemenin-koordinaattori Lise Grande kutsui ilmaiskua hirvittäväksi. Hänen mukaansa avustusjärjestöjen on iskun takia täytynyt suunnata välttämättömiä terveydenhoitotarvikkeita Dhamarin sairaalaan. Tarvikkeet oli tarkoitettu koleraepidemian hoitoon.

Kymmeniätuhansia ihmisiä on kuollut vuoden 2015 jälkeen huthikapinallisten ja Saudi-Arabian tukemien hallituksen joukkojen välisissä yhteenotoissa Jemenissä.

Lue myös:

    Uusimmat