Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä

Tänä vuonna jo yli 2 500 ihmistä on kuollut tai kadonnut Välimerellä yrittäessään Eurooppaan, sanoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Lukumäärä on huomattavasti suurempi kuin viime vuonna, jolloin vastaavana ajanjaksona noin 1 680 koki saman kohtalon Välimerellä.

– Henkiä on menetetty myös maalla, piilossa julkiselta huomiolta, sanoi UNHCR:n New Yorkin toimipisteen johtaja Ruven Menikdiwela.

Ennen Tunisian tai Libyan rannikolta Välimerelle lähtemistä monet ihmiset ovat taittaneet matkaansa maitse Saharan eteläpuolella sijaitsevien maiden lävitse. Menikdiwelan mukaan reitti on yksi maailman vaarallisimmista.

– Kuolema ja törkeät ihmisoikeusloukkaukset uhkaavat joka askelella, sanoi Menikdiwela.

Tämän vuoden aikana noin 186  000 ihmistä on tullut Välimeren ylitse Eurooppaan. Suurin osa, noin 130 000 ihmistä, on rantautunut Italiaan.

Lue myös:

    Uusimmat