Ylen toimittaja MV-oikeudenkäynnissä: "Tarkoitus on ollut luoda minusta hirviömäinen kuva journalistina ja ihmisenä"

Ilja Janitskinin oikeudenkäynti alkoi tänään 1:58

Ilja Janitskinia ja Johan Bäckmania koskevassa oikeudenkäynnissä on tänään kuultu Ylen toimittajaa Jessikka Aroa.

Lokakampanjan kohteeksi joutunut Ylen toimittaja Jessikka Aro kertoi tänään Helsingin käräjäoikeudessa, että MV-julkaisussa on julkaistu yli 150 artikkelia, joissa hänen nimensä mainitaan.

Videolla kerrotaan MV-oikeudenkäynnin lähtökohdista.

Hänen mukaansa kirjoittelun MV-julkaisussa laukaisi hänen Ylelle tekemä juttunsa informaatiovaikuttamiseen liittyvistä kommenttipalstoista, sivustoista ja sosiaalisen median palveluista.

MV-lehti oli listattu jutussa yhtenä sivustona, jossa tällaista niin sanottua trollausta esiintyi. Sivustolla on julkaistu toimittajasta lukuisia kuvia ja hänen mukaansa paikkansa pitämättömiä herjaavia ja panettelevia väitteitä.

– Ne sisältävät minun epäilyni mukaan useita kunniaa loukkaavia väitteitä. Nämä ovat sellaisia, joiden ainoa tarkoitus näyttää olevan luoda minusta hirviömäinen kuva sekä journalistina että ihmisenä, toimittaja Jessikka Aro totesi oikeudessa.

Aron mukaan myös muita hänen kanssaan olevia henkilöitä vastaan on hyökätty. Hän kertoi, että kaikkiin hänen julkaisemiinsa tietoihin tartutaan ja niitä vääristellään. Hänen asianajajansa Martina Kronström kertoi aiemmin, että Aro ei pysty enää edes kävelemään kadulla, koska joutuu pelkäämään lokakampanjan aiheuttamaa väkivallan uhkaa.

– Kaikki tieto, mitä välitän, vääristellään, ja minua haukutaan. Pyritään luomaan minussa henkilönä sellaista tunnetta, että pelkäisin julkaista mitään tai olla missään kertomassa minun tietojani.

Aro on tutkinut työssään muun muassa Venäjän informaatiovaikuttamista ja palkittu siitä.

Janitskin ja Bäckman kiistävät rikokset

MV-julkaisun perustajalle Ilja Janitskinille vaaditaan oikeudenkäynnissä vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta muun muassa törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksista, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, laittomasta uhkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja salassapitorikoksista.

Ylen toimittajaa koskevassa kokonaisuudessa on kyse siitä, että Janitskin, dosentti Johan Bäckman ja kolmas henkilö masinoivat syyttäjän mukaan toimittajaa vastaan henkilöön menevän vihamielisen informaatiokampanjan, jotta tämä ei voisi jatkaa työtään.

Bäckmanille vaaditaan 8 kuukauden vankeusrangaistusta vainoamisesta ja kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta.

Janitskin, Bäckman ja kolmas henkilö kiistävät syyllistyneensä rikoksiin asiassa.

Bäckmaniin Aro kertoo törmänneensä ensimmäisen kerran Twitterin kautta. Hän kertoi ensin ottaneensa Bäckmanin häntä koskevan kommentoinnin huvittavana.

– Ajattelin että hänhän on huumorimiehiä. Sitten tulivat nämä artikkelit, joilla oli vakavia seurauksia. Ihmiset alkoivat soitella minulle.

Syyttäjän mukaan Bäckman on väittänyt Aroa muun muassa amerikkalais-baltialaisten erikoispalvelujen tunnetuksi avustajaksi esimerkiksi venäläisissä Geopolitics- ja Russkaja Narodnaja Linia -verkkojulkaisuissa.

Tämän jälkeen Aro kertoi soittaneensa Bäckmanille.

– Soitin hänelle lokakuussa, kun hän oli alkanut levittää näitä valheita ja kysyin, miksi teet tätä. Hän sanoi, että tämä on politiikkaa.

Bäckmanilta ei ole vielä kysytty oikeudessa, menikö puhelu hänestä näin vai ei. Asianajaja ei halunnut kommentoida Aron kertomusta.

Bäckman on esimerkiksi toiminut Pohjois-Euroopan edustajana Venäjän presidentin alaisessa Venäjän strategisen tutkimuksen instituutissa RISI:ssä ja kertonut blogipostauksissaan edustavansa Itä-Ukrainan separatisteja.

Pronssisoturipatsas ja Bond-viittaus

Syyttäjän mukaan Venäjä-yhteyksistä tunnettu dosentti Johan Bäckman on muun muassa levittänyt toimittajasta perätöntä tietoa ja tästä laadittua pilkkalaulua netissä ja toimittanut Arolle kipsijäljennöksen Viron kiistellystä pronssisoturipatsaasta.

Aron mukaan muun muassa Bäckmanin viestittely hänelle tukee tätä käsitystä.

– Hän on myös lähettänyt minulle viestin, jossa hän on sanonut "miten menee Mary Goodnight? taisit jäädä infosodassa toiseksi", Aro totesi.

Tähänkään Bäckmanin puolustus ei ole vielä ottanut kantaa.

Mary Goodnight viittaa Bond-tyttöön vuodelta 1974. Pilkkavideossa esiintyi James Bondin käyttämä Aston Martini -merkkinen auto.

Pronssisoturipatsaan jäljennöstä Aro piti verhottuna uhkauksena.

– Pronssisoturipatsas symboloi Neuvostoliiton armeijan sotilasta, jonka siirtämisestä lietsottiin kovat mellakat Tallinnassa noin kymmenen vuotta sitten.

Tänään oikeudessa on vielä määrä kuulla Bäckmanin ja Janitskinin versiot asiasta, jos käräjäoikeuden aikataulu sen sallii. 

Lue myös:

    Uusimmat