Ylen kysely: Perussuomalaiset nousussa, demarit laskussa

Ylen tuoreen kannatusmittauksen mukaan perussuomalaiset ovat saaneet uusia kannattajia. Puolueen kannatus on noussut edellisestä mittauksesta 1,5 prosenttiyksikköä ja on nyt 10,3.

Mittauksen mukaan myös vihreiden kannatus on jälleen noussut. Kannatus nousi parilla prosenttiyksikön kymmenyksellä 17,8 prosenttiin. Vihreiden edellä, suosituimpana puolueena on kokoomus 20,8 prosentin kannatuksella. Puolueen kannatus ei muuttunut Ylen edellisestä mittauksesta.

Vihreiden kannatus on Ylen mukaan noussut viime keväästä yhteensä jo lähes viidellä prosenttiyksiköllä. Keskustan ja SDP:n ohi vihreät pyyhälsi ensi kertaa heinä-elokuussa tehdyssä kyselyssä.

Kolmantena olevan keskustan ja neljäntenä olevan SDP:n kannatus on tuoreimman kyselyn mukaan pudonnut. Keskustan kannatus laski 1,1 prosenttiyksikkö ja on nyt 16,2 prosenttia. SDP:n kannatus laski 0,3 prosenttiyksikköä ja on nyt 15,6 prosenttia.

Vasemmistoliiton kannatus kasvoi hieman ja on nyt 8,2 prosenttia. RKP:n, kristillisdemokraattien ja sinisten kannatus on sen sijaan laskenut.

Taloustutkimus haastatteli puhelimitse kyselyä varten elo-syyskyyn aikana lähes 2000 ihmistä. Virhemarginaali on 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa.  

Lue myös:

    Uusimmat