Yleisurheilun tähtinimi syrjään Tokiosta – koronavirustartunta tuhosi menestyshaaveet, Australian eristys purettu

Seiväshypyn kaksinkertainen maailmanmestari Sam Kendricks on suljettu Tokion olympialaisista koronavirustartunnan vuoksi.

Yhdysvaltain olympiakomitea tiedotti asiasta torstaina.

– Urheilijoiden, valmentajien ja henkilökuntamme terveys ja turvallisuus ovat meille tärkeintä, liitto kommentoi.

– Hänet (Kendricks) on siirretty hotelliin eristettäväksi paikallisten sääntöjen ja protokollien mukaisesti.

– Sam on uskomaton ja arvostettu jäsen Yhdysvaltain joukkueessa, hänen läsnäoloaan kaivataan. Emme voi kuitenkaan yksityisyyden kunnioittamiseksi kertoa hänestä tässä vaiheessa enempää. 

Vuosien 2017 ja 2019 maailmanmestari voitti Riossa olympiapronssia.

Kendricksin ja maailmanennätyksen ruotsalaisen haltijan Mondo Duplantisin välinen taistelu oli yksi perjantaina käynnistyvien yleisurheilutapahtumien odotetuimmista.

Tapauksella oli olla ikävät seuraukset myös Australian yleisurheilumaajoukkueelle, jonka kaikki 63 jäsentä ehdittiin eristää seiväshyppääjä Kurtis Marschallin harjoiteltua yhdessä Kendricksin kanssa. Myöhemmin kuitenkin uutisoitiin australialaisten karanteenin purkamisesta.

Juttua ja otsikkoa muokattu kello 10.46. Päivitetty tieto Australian yleisurheilumaajoukkueen eristyksen purkamisesta. 

Lue myös:

    Uusimmat