Yle: Ulosottovirasto myi Mikan saaren pilkkahintaan – tästä Helsingin edustalla sijaitsevasta paratiisista tarjottiin aiemmin lähes 12 miljoonaa euroa

Helsingin edustalla sijaitseva Katajanokanluoto on vaihtanut omistajaa pilkkahintaan, uutisoi Svenska Yle.

Sen mukaan saaresta tarjottiin aiemmin lähes 12 miljoonaa euroa, mutta nyt saari myytiin vain 375 000 euron hintaan.

Syynä on se, että Helsingin ulosottovirasto myi saaren sen omistajana olleen Mika Norringin yrityksen ulosottovelkojen vuoksi.

Ulosottoviraston kihlakunnanvouti Jorma Laine kertoo Ylelle, ettei saarella ollut kysyntää.

Valitus saapui myöhässä käräjäoikeuteen

Uusi omistaja on Svenska Ylen mukaan kiinteistösijoitusyhtiö P.W. Brandt Oy. Kaupat tehtiin kesäkuussa.

Norring valitti kaupasta käräjäoikeuteen ja vaati kaupan keskeyttämistä, mutta valitus saapui myöhässä.

Vuonna 2015 eräs venäläinen rakennusliike oli tarjonnut saaresta 12,9 miljoonaa dollaria eli noin 11,8 miljoonaa euroa.

Norring itse oli maksanut saaresta 297 000 euroa 2000-luvun alussa.

Katajanokanluoto sijaitsee Katajanokan ja Suomenlinnan välissä.

Lue myös:

    Uusimmat