Yle: Suomalais-kurdilainen nainen Isisin tappolistalla

Lahdessa kasvaneesta kurditaustaisesta Helan Abdullahin hengestä on äärijärjestö Isisin toimesta luvattu palkkio.

Ylen mukaan äärijärjestö Isis on suuttunut naisen viime kuussa julkaistusta musiikkivideosta.

Taiteilijanimellä Helly Luv esiintyvä 26-vuotias Helan Abdulla syntyi Iranissa ja pakeni perheineen pakolaisleirille Turkkiin. Perhe sai turvapaikan Lahdesta. Yle kertoo, että Helly Luv lähti 18-vuotiaana Yhdysvaltoihin tekemään musiikkia. 

Nykyään Helly Luv asuu Irakin Kurdistanin pääkaupungissa Arbilissa. Hänen musiikkivideoitaan on Youtubessa katsottu yli neljä miljoonaa kertaa. Laulajan musiikki yhdistelee kurdinationalismia ja vallankumouksellisia ajatuksia. Helly Luv onkin saanut vuosien ajan lukuisia tappouhkauksia ja arki kuluu turvamiesten saattelemana. Viimeisimmät uhkaukset tulivat viime kuussa julkaistusta musiikkivideosta ”Revolution”. Iltalehden mukaan videon ajatus oli alun perin olla vastalause terrorismille, mutta se on nyt tulkittu Isisin vastaiseksi mielenosoitukseksi.

– Minua ja perheeni henkeä on uhattu. Olen saanut tappouhkauksia, Helan kertoo Ylen haastattelussa.

Helan kertoo Ylelle, että muun muassa Isis on luvannut hänen päästään yli 100 000 dollarin palkkion.

Rohkeita musiikkivideoita ei ole vanhoillisissa piireissäkään katsottu hyvällä. Esimerkiksi Ylen haastattelussa Helan kertoo saaneensa kritiikkiä myös kurdipiireissä. Nainen ei aio kuitenkaan muuttua.

– Täällä on paljon nuoria, jotka katsovat minua ylöspäin ja ymmärtävät työni. On aika, että Kurdistanilla on pop-artisti, joka pukeutuu eri tavalla ja uskaltaa laulaa asioista, jotka ovat olleet ennen kiellettyjä.  Otan tämän vastuuni kunnia-asiana. Tuli mitä tuli, olen valmis kantamaan sen, Helan toteaa Ylen haastattelussa.

Lue myös:

    Uusimmat