Yle: Panama-papereista ei ole löytynyt suomalaisia kärkipoliitikkoja

Panama-papereista ei ole toistaiseksi löytynyt suomalaisia kärkipoliitikkoja, kertoo Yle.

Materiaalia tutkivat Ylen toimittajat ovat tähän mennessä löytäneet 300 veroparatiisien suojaa hyödyntänyttä tahoa, jolla on Suomen kansalaisuus tai osoite Suomessa. Poliitikkoja tai keskeisiä virkamiehiä listalta ei ole löytynyt.

Aineistosta paljastuneiden suomalaisten joukossa on muun muassa pienyrittäjiä, asianajotoimistoja, pankkien toimihenkilöitä, sijoittajia, kiinteistöomistajia, kirjanpitäjiä ja urheilijoita.

Aineisto on valtavan laaja, ja sen läpikäyntiä jatketaan edelleen. MOT-ohjelma aikoo vielä lähiaikoina kertoa esimerkiksi sellaisista yrityksistä ja yksityishenkilöistä, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä tai huomattavassa taloudellisessa asemassa.

Maailmalla löytynyt poliitikkojakin

Esimerkiksi Islannissa vuodetut dokumentit paljastivat maan pääministerin sotkeentuneen veroparatiiseihin.

Vastaavasti Chilen johtavan korruptionvastaisen järjestön johtaja on eronnut, koska hän on niin sanottujen Panama-paperien mukaan toiminut ainakin viiden Bahamalle rekisteröidyn veroparatiisiyhtiön johtajana tai edustajana. Chilestä on jo tähän mennessä löytynyt parisataa epäiltyä veroparatiisiyhtiötä, joilla on kytköksiä muun muassa urheilutähtiin, entiseen valtiovarainministeriin ja yritysjohtajiin.

Panama-vuodot kaatamassa Islannin hallituksen 1:54

Lue myös:

    Uusimmat