Yle: Harjavaltaan suunniteilla vihreän vedyn tehdas – "Tulee vielä mullistamaan koko yhteiskuntaa"

Harjavaltaan Satakuntaan on suunnitteilla vihreän vedyn tuotantolaitos, kertoo Yle.

Suomalaisyhtiö P2X Solutions on hakenut julkista tukea tuotannon käynnistämiseen. Jos tuki myönnetään, laitos valmistuu vuonna 2024.

Toimitusjohtaja Herkko Plit uskoo yhtiön pääsevän rakentamaan Suomen ensimmäisen vihreän vedyn tuotantolaitoksen.

Vihreä vety tarkoittaa vetyä, joka tuotetaan uusiutuvalla energialla kuten tuulivoimalla elektrolyysin kautta vedyksi. Tällöin vedyn tuotanto ja kulutus ei aiheuta lainkaan päästöjä.

– Tällä hetkellä vetyä käytetään Suomessa ensisijaisesti prosessiteollisuudessa, mutta se tulee vielä mullistamaan koko yhteiskuntaa ja varsinkin energiasektoria, Plit arvioi Ylelle.

Hän muistuttaa, että EU-komission tuoreen ilmastopaketin on määrä edesauttaa vedyn käytön lisääntymistä. Paketissa esitetään muun muassa että maanteillä pitää olla 150 kilometrin välein vetytankkausasemia.Plit huomauttaa Ylelle, että vety on hyvä vaihtoehto polttoaineeksi erityisesti raskaassa liikenteessä, jota on vaikea sähköistää. Suurta potentiaalia on myös laivaliikenteessä.

Sivuvirtoina happea ja lämpöenergiaa

Toteutuessaan laitos tuottaisi vetyä 20 megawatin kapasiteetilla. Sivuvirtoina syntyisi teollisuuden tarvitsemaa happea ja lämpöenergiaa.

Julkista tukea vihreän vedyn tuotanto tarvitsee sen vuoksi, ettei tuotanto ole toistaiseksi kannattavaa kaupallisesti.

P2X Solutions on hakenut tukea noin 50 miljoonaa euroa. Vihreän vedyn käytön odotetaan kiihtyvän merkittävästi vuodesta 2030 lähtien.P2X Solutionsin laitos sijoittuisi Harjavallan teollisuuspuistoon.

Yhtiö kertoo Ylelle selvittäneensä jo laajenemismahdollisuuksia muualle Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat