Yksi loukkaantui kolarissa Juvalla

Juvalla Etelä-Savossa sattui iltapäivällä liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui yksi henkilö.

Onnettomuus tapahtui Vanha-Juvantien ja valtatien numero viisi risteyksessä. Kyseessä on Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan nokka-kylkikolari. Osallisina ilmeisessä törmäyksessä oli kaksi henkilöautoa.

Autoissa oli yhteensä kolme ihmistä. Heidät kaikki vietiin tarkastettavaksi. Yksi todettiin lievästi loukkaantuneeksi.

Onnettomuuspaikalla oli yksi ajokaista poissa käytöstä pelastustoimien ja onnettomuuspaikan raivauksen ajan. Molemmat kaistat saatiin takaisin liikenteen käyttöön noin kello 18.05.

– Onnettomuusautot ovat yhä tienpientareen puolella, eivät tiellä. Jossakin vaiheessa hinausfirma tulee niitä sieltä hakemaan. Emme tiedä vielä yhtään, milloin se tapahtuu, sanoi Jarno Laikola Etelä-Savon pelastuslaitokselta vähän ennen seitsemää illalla.

Tapahtumien tarkka kulku varmistuu tutkinnan edetessä.

Lue myös:

    Uusimmat