YK varoittaa: Yli 100 000 rohingya-pakolaista vaarassa, jos monsuunisateet aiheuttavat maanvyöryjä

Yli 100 000 rohingya-pakolaista on vakavassa vaarassa Bangladeshissa, kun monsuunisateet alkavat, YK varoittaa. Pakolaiset ovat mutaisissa pakolaisleireissä, joihin monsuunisateiden aiheuttamat maanvyöryt voivat osua.

Etelä-Bangladeshissa on nyt lähes miljoona rohingya-muslimia, kun lähes 700 000 pakeni Myanmarissa elokuussa puhjennutta väkivaltaa. Avustustyöntekijöiden mukaan varsinkin uusien pakolaisten leirit ovat todella puutteellisia. 

– Maanvyöry- ja tulvariskiarvio nättää, että vähintään 100 000 ihmistä on vakavassa vaarassa. Heidät pitäisi siirtää uusille alueille suojaan, YK:n raportissa sanotaan.

YK:n mukaan pakolaisleireissä on hyvin haasteelliset elinolosuhteet, eikä kunnollisia fasiliteetteja tai palveluita. Leireissä myös sairaudet leviävät nopeasti.

Maailman terveysjärjestö WHO:n rokotusohjelma on onnistunut estämään koleran leviämisen. Samalla tavoin pyritään torjumaan kurkkumätää, johon on sairastunut lähes 5 000 pakolaista, joista 35 on kuollut.

Rohingya-pakolaiset ovat Bangladeshissa pääasiassa Cox's Bazar -nimisen kaupungin alueella. Siellä sijaitsevassa Kutupalong-Balukhalin pakolaisleirillä asuu nyt jopa 585 000 ihmistä.

Uutisjuttu rohingya-pakolaisista viime lokakuulta:

Rohingya-pakolaisten määrä kasvaa edelleen 1:41

Lue myös:

    Uusimmat