YK:n alipääsihteeri: Kehityapua suunnattava vähiten kehittyneisiin maihin

YK:n alipääsihteeri ohjaisi enemmän kehitysapua vähiten kehittyneisiin maihin, joita YK kutsuu LDC-maiksi.

Parhaillaan Helsingissä vieraileva Gyan Chandra Acharya sanoo STT:lle, että vähiten kehittyneisiin maihin olisi hyvä suunnata vähintään puolet kehitysavusta. Osuus voisi hänen mukaansa olla suurempikin riippuen siitä, kuinka suuressa ahdingossa maa on.

Nykyisin kehitysavusta alle kolmannes suuntautuu LDC-maihin, sillä suurin osa maailman köyhistä asuu niiden maiden ulkopuolella. Acharya kuitenkin huomauttaa, että keskituloisilla ja rikkailla mailla on paremmat mahdollisuudet itse vaikuttaa köyhyyteen verrattuna LDC-maihin, joissa tekniikka on vanhanaikaista ja infrastruktuuri puutteellista.

– Konteksti pitää ymmärtää. LDC-maissa elävien köyhyys on erilaista, hän sanoo.

– Ei pidä katsoa vain köyhien absoluuttista määrää, vaan osuutta koko väestöstä. LDC-maissa lähes puolet ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella.

Näyttää siltä, että ensi vuonna kuusi maata pääsee pois LDC-luokasta. Aiemmin vastaavaan ovat pystyneet vain Botswana, Kap Verde ja Malediivit. Nyt joukkoon ovat liittymässä Angola, Tuvalu, Vanuatu, Kiribati, Samoa ja Päiväntasaajan Guinea.

 

Lue myös:

    Uusimmat