Yhdysvaltain vetäytymispäätös kurittaa WHO:ta – kassasta uupuu 1,7 miljardia

Tedros Adhanom Ghebreyesus
WHO:n pääsihteerinä toimii Tedros Adhanom Ghebreyesus.
Julkaistu 28.05.2025 06:21

MTV UUTISET

Yhdysvaltain terveysministeri lähetti WHO:n yleiskokoukseen viestin, jossa hän syytti järjestön olevan Kiinan ja "sukupuoli-ideologian" kohtuuttoman vaikutuksen alaisena.

Maailman terveysjärjestö WHO pyrki vakauttamaan talouttaan tiistaina päättyneessä kokouksessaan, mutta rahoitusvajetta jäi vielä.

YK:n alaista terveysjärjestön taloutta on kurittanut Yhdysvaltain päätös vetäytyä järjestöstä. Yhdysvallat on ollut WHO:n suurin yksittäinen rahoittaja.

WHO leikkasi vuosien 2026–2027 budjettiaan 5,3 miljardista dollarista 4,2 miljardiin. Lähtötaso oli jo valmiiksi pienempi kuin esimerkiksi vuosina 2024–2025, jolloin järjestön ohjelmabudjetti oli 6,8 miljardia.

Uusi budjetti hyväksyttiin WHO:n yleiskokouksessa. Maailman terveyskokouksena tunnettu kokoontuminen toimii järjestön päätäntäelimenä.

–  Olemme nyt varmistaneet 60 prosenttia perusbudjetistamme vuosille 2026–2027. Merkittävä tulos nykyisessä taloustilanteessa, sanoi WHO:n itäisen Välimeren aluejohtaja Hanan Balkhy.

Aiempaa pienemmästä budjetista huolimatta järjestöltä puuttuu edelleen 1,7 miljardia dollaria.

Jäsenmaat korottivat maksujaan

Vuonna 1948 perustettu järjestö sai alkuunsa kaiken rahoituksensa jäsenmaksuista, joita jäsenmaat maksoivat vaurautensa ja väkilukunsa mukaisesti. Järjestön budjetti määritetään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

WHO on kuitenkin sittemmin tullut entistä riippuvaisemmaksi vapaaehtoisista maksuista, joiden käytöstä päättävät lahjoittajat itse.

Vuosien 2020–2021-rahoitusjaksoon tultaessa jäsenmaksut edustivat enää 16 prosenttia järjestön hyväksytystä ohjelmabudjetista.

WHO on pitkään ollut liian riippuvainen muutaman suuren lahjoittajan vapaaehtoisesti tarjoamasta rahoituksesta.

Vuonna 2022 WHO:n jäsenvaltiot sopivat nostavansa jäsenmaksuja siten, että ne edustavat 50:tä prosenttia WHO:n ydinbudjetista viimeistään vuosiin 2030–2031 mennessä. Kyseinen nosto takaisi järjestölle aiempaa vakaammat, joustavammat ja ennustettavammat tulovirrat.

WHO:n jäsenet korottivat jäsenmaksuja jo 20 prosentilla osana vuosien 2024–2025 budjettia, ja tämän vuoden yleiskokouksessa maat hyväksyivät vielä uuden 20 prosentin korotuksen.

WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom Ghebreyesus kuvailee hyväksynnän jäsenmaksujen korotukselle olevan vahva luottamuksen osoitus WHO:ta kohtaan “tänä kriittisenä aikana”.

Yhdysvallat ei osallistunut kokoukseen

Palattuaan Valkoiseen taloon tammikuussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti vetävänsä Yhdysvallat WHO:sta, minkä lisäksi hän jäädytti käytännössä kaiken Yhdysvaltain ulkomaan avun. WHO-eroprosessi kestää vuoden.

Yhdysvaltain päätös erota järjestöstä ja maan kieltäytyminen vuosien 2024 ja 2025 jäsenmaksujen maksamisesta on ajanut WHO:n taloudelliseen ahdinkoon.

Yhdysvallat ei osallistunut Maailman terveyskokoukseen. Yhdysvaltain terveysministeri Robert F. Kennedy jr. sen sijaan lähetti osallistujille videoviestin, jossa hän kuvaili WHO:ta paisuneeksi ja sanoi järjestön tekevän kuolemaa.

Lisäksi Kennedy syytti WHO:n olevan Kiinan, "sukupuoli-ideologian" ja lääketeollisuuden kohtuuttoman vaikutuksen alaisena. Hän kehotti muita maita harkitsemaan liittymistä Yhdysvaltain kelkkaan uusien instituutioiden luomiseksi.

Budjettiongelmat ovat pakottaneet WHO:ta järjestelemään toimintaansa uudelleen. Järjestö muun muassa vähentää johtoryhmäänsä 14:stä seitsemään yhdysvaltalaisrahoituksen sulamisen vuoksi. Osastojen määrää vähennetään 76:sta 34:ään.

WHO ei ole vielä ilmoittanut mittavista irtisanomisista toisin kuin jotkut muut YK-toimijat.

Tuoreimmat aiheesta

WHO