Yhdysvallat 2013. Ohjaus: Justin Zackham. Käsikirjoitus: Zackham – ranskalaiskomedian Mon frère se marie (2006) pohjalta. Tuotanto: Zackham, Anthony Katagas, Clay Pecorin, Richard Salvatore. Kuvaus: Jonathan Brown. Leikkaus: Jon Corn. Musiikki: Nathan Barr. Pääosissa: Robert De Niro, Diane Keaton, Susan Sarandon, Katherine Heigl, Topher Grace, Amanda Seyfried, Ben Barnes, Robin Williams, Christine Ebersole, David Rasche, Patricia Rae, Ana Ayora. Kesto: 89 min.
Häät ja elokuvat sekoittuvat mielellään yhteen. Ei mikään ihme, sillä vihkiäisten voittanutta ei romanttisen komedian aihemaailmasta taida löytyä.
Yhdet häät ja kolme anoppia (The Big Wedding, 2013) purjehtii pitkälti tutuilla vesillä. Tällä kertaa käsikirjoituksen päähuomion varastaa anoppien lauma, jonka edesottamukset synnyttävät katsojassa enemmän myötähäpeää kuin aitoa iloa.
Alejandro (Ben Barnes) ja Missy (Amanda Seyfried) ovat menossa naimisiin. Sulhasen adoptioäiti Ellie (Diane Keaton), adoptioisä Don (Robert DeNiro) ja tämän avovaimo Bebe (Susan Sarandon) ovat keskellä juhlavalmisteluja, kun Alejandro esittää vanhemmilleen erikoisen pyynnön.
Pojan biologinen äiti, hartaan katolinen Madonna (Patricia Rae), on myös tulossa häihin, mistä syystä Ellien ja Donin pitäisi viikonlopun ajan teeskennellä avioparia. Bebeä pyyntö loukkaa, mutta Alejandron onnen takia myös hän on valmis suostumaan siihen.
Kuten arvata saattaa, homma lähtee lapasesta jotakuinkin välittömästi. Oman kortensa perheen kommellusten kekoon kantavat suhdekriisissä kipuileva tytär (Katherine Heigl) ja selibaatissa koko elämänsä ollut poika (Topher Grace). Ei tarvitse olla rakettitieteilijä arvatakseen mihin suuntiin näitä juonilinjoja luovitaan.
Morsiamen vanhemmat (Christine Ebersole, David Rasche) ja vihkipappi (Robin Williams) vastaavat komedian karrikoidusta kahjogalleriasta. Toisaalta Williamsin koominen arsenaali pidetään yllättävän tiukassa lieassa. Kaiken muun kohkaamisen keskellä ratkaisu tuntuu kummalliselta.
Komediaan on saatu käsittämättömän kovat näyttelijät – Keaton, DeNiro, Sarandon – jotka menevät ikävästi hukkaan huolimattomasti rakennetuissa ja ennen aikojaan lopahtavissa kohtauksissa. Henkilöhahmoissa ei ole johdonmukaisuuden häivääkään, ja monet käänteet tuntuvat suorastaan mauttomilta.
Zackhamin farssi pohjaa ranskalaiseen Mon frère se marie (2006) -komediaan. En ole nähnyt alkuperäisteosta, mutta aikaisemmat vastaavat sovitukset ovat osoittaneet eteläeurooppalaisen huumorin kääntyvän perin huonosti ”amerikaksi”.
Yhdet häät ja kolme anoppia yrittää olla ennakkoluuloja ja fakkiutuneita asenteita ravistelevaa viihdettä, mutta sydämeltään se on sittenkin sovinnainen. Läskiksi lyöminen ja sen varjossa ”rohkeilla” teemoilla ratsastaminen on kovin lapsellista touhua.
Teksti: Outi Heiskanen