Yli puolet suomalaisista toivoo seuraavalta hallitukselta lupia lisäydinvoimalle – "Kansalaiset haluavat pysyviä ratkaisuja"

Enemmistö suomalaisista toivoo, että seuraava hallitus hyväksyy lupia lisäydinvoimalle, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) Arvo- ja asennetutkimus.

Vastaajista 55 prosenttia on sitä mieltä, että seuraavan hallituksen tulee hyväksyä kaikki ydinvoimaloiden lupahakemukset, jotka täyttävät lupaehdot.

Ydinvoiman lisärakentamisen kannatus on kasvanut reilussa kolmessa vuodessa 25 prosenttiyksikköä, mikä on poikkeuksellisen suuri muutos. Ydinvoiman suosio etenkin naisten keskuudessa on lisääntynyt.

Tutkimuksen mukaan 67 prosenttia suomalaisista pitää ydinvoiman lisärakentamista parhaana ratkaisuna Suomen sähköntuotannon lisäämiseksi.

Hallituksen toimet energian hinnan alentamiseksi talvella eivät saa täyttä tukea, sillä 30 prosenttia suhtautuu niihin epäillen.

–  Miljardeja euroja maksavien tukitoimien sijaan kansalaiset haluavat pysyviä ratkaisuja energiapulaan, ja ydinvoiman lisärakentaminen nähdään tähän parhaaksi ratkaisuksi. Seuraavan hallituksen odotetaan tekevän tarvittavat päätökset sähkönsaannin turvaamiseksi pitkälle tulevaisuuteen, Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen tulkitsee tiedotteessa.

Tulokset perustuvat 2 088 henkilön lokakuun lopussa antamiin vastauksiin. Virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Torstaina julkaistu Energiateollisuuden tutkimus osoitti myös ydinvoiman suosion kasvaneen selvästi. Kyselyn mukaan 65 prosenttia suomalaisista arvioi, että ydinvoiman käyttöä pitäisi Suomessa lisätä. Vielä viime vuonna vastaavassa kyselyssä käytön lisäämistä kannatti puolet vastaajista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja