Suomalaisen Woltin ostanut yhdysvaltalaisyritys DoorDash haluaa varmistaa, että kaikki ovat kärryillä yhtiön ydintoiminats: jokaisen työntekijän toimitusjohtajaa myöten on tehtävä vähintään yksi ruokakuljetus joka kuukausi.
Ruokien kotiinkuljetuksia tekevä yhdysvaltalainen DoorDash ottaa uudelleen käyttöön vanhan käytäntönsä WeDashin. WeDash-ohjelma otettiin käyttöön heti toiminnan alkaessa 2013, mutta se laitettiin tauolle pandemian alettua. Tammikuussa ohjelma otetaan uudelleen käyttöön, kertoo CNN Business.
WeDash on ohjelma, joka edellyttää kaikkia työntekijöitä, suunnittelijoita ja toimitusjohtajaa myöten, tekemään vähintään yhden ruokalähettikuljetuksen joka kuukausi.
Ohjelman on tarkoitus varmistaa, että kaikki työntekijät saavat kokemusta varsinaisesta tuotteesta, ymmärtävät miten kuljetukset toimivat ja pääsevät lähemmäksi asiakkaita.
Kaikki eivät iloitse
Ohjelman palauttaminen käyttöön ei kuitenkaan ole saanut pelkkää kiitosta osakseen.
SFGate kertoo eräästä DoorDashin työntekijästä, joka kiukuttelee aiheesta valkokaulustyöntekijöiden suosimalla anonyymillä Blind-keskustelupalstalla.