USA 2004. Ohjaus: Paul McGuigan. Käsikirjoitus: Brandon Boyce, Gilles Mimounin alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta. Tuotanto: Andre Lamal, Gary Lucchesi. Kuvaus: Peter Sova. Leikkaus: Andrew Hulme. Pääosissa: Josh Hartnett, Rose Byrne, Matthew Lillard, Diane Kruger, Christopher Cousins, Jessica Paré, Vlasta Vrana. Kesto: 114 min.
Uudelleenfilmatisointeja pukkaa nyt ovista ja ikkunoista. Liekö Hollywoodissa uusista ideoista pulaa, kun samoja juonia kierrätetään (ja useimmiten vesitetään) MTV-sukupolven kulutettaviksi? Joskus hyvin rakennettu käsikirjoitus saattaa siirtyä sulavastikin tähän päivään ja tarjota myös ajankohtaista purtavaa, kuten vastikään Mantsurian kandidaatin re-makessa. Kököt uusversiot on viime vuosina nähty puolestaan mm. Hitchcock-klassikosta (Täydellinen murha 1998) ja 1960-luvun ranskalaistrilleristä (Kohtalokas syrjähyppy 2002). Ranska on muutenkin ollut jenkkikierrättäjien suosiossa; surullisimpana esimerkkinä muistettakoon Luc Bessonin moderni klassikko Nikita (1990), joka hetimiten Amerikoissa pilattiin.
Myös Paul McGuiganin uutuus on versio ranskalaisjännäristä, Gilles Mimounin kahdeksan vuotta sitten ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta L'Appartement. Wicker Park koettaa kovasti yhdistää seksikkään ranskalaisuuden ja "hitchcockmaisen jännityksen", kuten mainos tyylin määrittelee. Valitettavasti Wicker Park ei ole rahtuakaan seksikäs ja sen mahdollinen hitchcockmaisuus perustuu varsin ulkokohtaisiin elementteihin. Jollain kumman konstilla Josh Hartnettin tähdittämä elokuva onnistuu kuitenkin olemaan ihan sympaattinen, ellei suorastaan lempeä.
Nuorella chicagolaisella uratykillä Matthew (Hartnett) näyttäisi menevän hyvin: hän on menossa naimisiin kauniin tyttöystävänsä kanssa ja juuri lähdössä tekemään isoja bisnesdiilejä Tokioon. Mutta silloin kahvilaan astuu nainen menneisyydestä: ihana Lisa (Diane Kruger), jonka mies luulee jo kadottaneensa. Matthew jättää matkan väliin, lähtee oletetun Lisan perään ja eksyy vähitellen yhä syvemmälle eroottissävyiseen pakkomielteeseensä. Soppaa sekoittavat yhden yön tuttavuus Alex (Rose Byrne) ja vanha kaveri, lipevä kenkäkauppias Luke (Matthew Lillard), jotka kumpikin liittyvät jotenkin Matthew’n ihmissuhdekaruselliin.
Mihin Lisa on kadonnut? Mitä Alex tietää? Kuka kukin lopulta on? Näitä pähkäillään pitkään ja hartaasti samalla kun pakkomielteinen mies metsästää suurta rakkauttaan Vertigon hengessä. Tämän ilmeisimmän elokuvayhteyden lisäksi jännäriin on ripoteltu täysin tarpeettomia Hitchcock-viitteitä, kuten katuviemäriin putoavat avaimet. (Toisin kuin Muukalaisia junassa -klassikon kuuluisassa kohtauksessa, tässä päähenkilö itse heittää avaimet viemäriin - vain jotta voisi myöhemmin kalastella niitä dramaattisesti?)
Wicker Park voisi toimia tehokkaana kännykkäkampanjana mainoslauseella "disconnecting people": niin käsittämättömän surkeasti pelaa kommunikaatio henkilöillä, jotka turvautuvat vanhanaikaisiin puhelinvastaajiin ja kirjelappusiin. Suorastaan absurdeihin mittasuhteisiin paisuu loputtomien väärinkäsitysten, valheellisten identiteettien, hukattujen viestien ja huonojen ajoitusten solmu - jossain vaiheessa jännite hervahtaa, ja katsoja haluaa vain huutaa: "Ota kännykkäsi ja SOITA!"
Komeaa ulkokuortaan pikkuisen syvällisempi Josh Hartnett (Virgin Suicides, Pearl Harbor) vetää roolinsa toimivasti matalalla profiililla, ja Troija-spektaakkelissa lähinnä haukotuttaneet Diane Kruger ja Rose Byrne yltävät nyt huomattavasti kiintoisampiin suorituksiin pakkomielteiden naisellisina kohteina. Muutama piristävä yllätys mahtuu poukkoilevan suspense-juonen varrelle, ja mikä herttaista, kaiken sekaannuksen alla kuplii aito rakkaus.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Scanbox