WHO: Zikaviruksen tarttuminen seksissä on luultua yleisempää

Zikaviruksen tarttuminen seksin välityksellä on yleisempää kuin aiemmin on ajateltu, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

Zikavirus leviää etenkin hyttysten välityksellä, mutta jo useammat maat ovat raportoineet myös seksin välityksellä tarttuneista zikavirustapauksista.

Johtaja Margaret Chan WHO:sta sanoo, että raportit ja tutkimukset useissa maissa osoittavat vahvasti, että zikan tarttuminen seksin välityksellä on yleisempää kuin aiemmin oletettiin. Hän kutsuu löydöstä hälyttäväksi. Lisäksi Chan huomauttaa, että mikrokefalia eli pienipäisyys on vain yksi oireista, joihin WHO on zikan liittänyt.

Viime kuussa WHO julisti zikaviruksen takia kansainvälisen hätätilan. 

WHO on ennustanut, että 3–4 miljoonaa ihmistä saa tänä vuonna zikavirustartunnan Amerikan mantereella.

Lue myös:

    Uusimmat