Vuosi 2020 tuo tullessaan Brexitin, Mars-operaation, Yhdysvaltain vaalit lokakampanjoineen – ja tätä kaikkea muuta!

Alkava vuosi tuo mukanaan Brexitin, Yhdysvaltain vaalit ja olympialaiset 2:09

Vuodesta 2020 tulee kovien kansainvälisten uutisten vuosi. Edessä ovat muun muassa Brexitin avainhetket sekä Yhdysvaltain presidentinvaalit. Katseet kohdistuvat myös al-Holin leirille, avaruuteen, Itämerelle sekä Hollantiin ja Tokioon. Katsoimme kristallipalloon ja näimme ensi vuoden pääuutiset  tai ainakin osan niistä.

31.1.2020 Brexit

Vuosi alkaa – jo totuttuun tapaan – Britannian sisä- ja ulkopolitiikan vauhdikkaita käänteitä seuratessa. 

Eräs rajapyykki saavutetaan tammikuun lopussa, kun Brexitin virallinen päivä koittaa. Mutta se on vain välipysäkki, sillä seuraavaksi pitää neuvotella uudesta kauppasuhteesta Britannian ja EU:n välillä – eli vääntö jatkuu.

Alkuvuosi 2020: Al-Holin leirin kohtalo

Heti vuoden alusta alkaen seurataan myös al-Holin leirin tilannetta: Kymmenille tuhansille Isis-järjestöön kytkeytyville naisille ja lapsille on keksittävä pikapuoliin jokin ratkaisu, eikä EU ole kyennyt mihinkään yhteiseen suunnitelmaan omien kansalaistensa suhteen.

Leirillä on kymmenisen tuhatta ihmistä, jotka eivät ole kotoisin Syyriasta tai Irakista. Suurimpia väestöryhmiä arvioiden mukaan ovat venäläiset, ranskalaiset, saksalaiset, hollantilaiset ja belgialaiset. 

16.5.2020 Rotterdamin euroviisut

Kevyempiä uutisia tarjoavat toukokuussa Euroviisut Hollannin Rotterdamissa. Hollanti varmisti kisat odotetusti viime vuonna, kun ennakkosuosikki Duncan Laurence vei Arcade-kappaleellaan 492 pistettä. Daruden ja Sebastian Reimanin Look Away -kappale jäi semifinaalinsa viimeiseksi. Suomen seuraava edustaja selviää 7.3.2020 Uuden musiikin kilpailussa.

Tänä vuonna laulukilpailu vietettäneen kuitenkin rauhallisemmissa merkeissä kuin viime vuonna, jolloin kisapaikka Israel herätti kiivasta vastarintaa ja jopa boikottivaatimuksia. 

24.7.-9.8.2020 Tokion kesäolympialaiset

Tokiossa järjestetään Japanin toiset kesäolympialaiset eli japaniksi ”Nisen Nijū-nen Kaki Orinpikku”. Japanin ensimmäiset kesäolympialaiset pidettiin vuonna 1964.

Urheilulajeja on kaikkiaan 33. Kaikki vanhat lajit säilyvät, mutta uusina lajeina mukana on baseball, softball, lainelautailu, rullalautailu, kiipeily ja karate. 

Kisoja varten Tokioon on rakennettu uusi olympiastadion. Avajaisista lienee tulossa näyttävät, sillä japanilaisyritys virittelee avajaisiin esimerkiksi keinotekoista meteoriparvea.

17.7.2020 Nasan Mars-operaatio

Heinäkuussa sytytetään tulet myös Nasan kantorakettiin, joka vie uuden mönkijän Marsiin. Mönkijän on tarkoitus etsiä biojälkiä Marsissa olleista mikrobeista. 

Vuoden 2020 loppupuoli: Nord Stream 2 -kaasuputki

Venäjän ja Saksan suurhanke, Itämeren pohjassa kulkeva Nord Stream 2 -kaasuputki valmistunee uuden aikataulun mukaan vuoden 2020 loppupuolella. Aikataulu on viivästynyt kuukausikaupalla muun muassa Tanskan vastustuksen sekä viimeksi Yhdysvaltain asettamien pakotteiden vuoksi.

Putki on herättänyt EU:ssa ja Yhdysvalloissa kiivasta vastustusta, koska se lisää entisestään Keski-Euroopan riippuvaisuutta Venäjän energiasta. Putki myös heikentää Ukrainan strategista asemaa Venäjään nähden. 

31.10.2020 Berliinin-Brandenburgin lentokenttä

Lokakuussa eräs ikuisuusprojekti päättyy kun Berliinin uusi päälentokenttä avataan. Hanketta suunniteltiin ensin yli viisitoista vuotta, rakentaminen alkoi 2006 ja valmista piti olla 2011, mutta toteutus on viivästynyt vaihtelevista syistä. Kentälle onkin jo ehtinyt kehittyä surkuhupaisa maine loputtomien lykkäyksien vuoksi hieman Suomen Länsimetron tapaan.

Valmistuttuaan lentokentälle odotetaan noin 34 miljoonaa matkustajaa vuodessa, mikä tekee Berliinin-Brandenburgin lentokentästä Saksan kolmanneksi vilkkaimman lentokentän.

3.11.2020 Yhdysvaltain presidentinvaalit

Esivaaleja käydään vuoden alkupuoliskosta lähtien mutta uutisvuosi varsinaisesti räjähtää marraskuussa, kun koittaa Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestyspäivä.

Vaaleista on luvassa latautuneet – istuva presidentti Donald Trump on pakotettu oikeuden eteen, mutta demokraattileiri on vielä hajanainen kampanjansa ja pääehdokkaansa suhteen. Vahvimpana ehdokkkaana demokraattien taholta pidetään entistä varapresidenttiä Joe Bidenia.

Tällainen asetelma tekisi vaaleista erityisen tulenaran, sillä juuri preisdentti Trumpin yritykset kaivaa lokaa Bidenin pojan Ukraina-yhteyksistä veivät hänet valtakunnanoikeuteen. 

Ja vielä: Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea, ilmasto, rasismi...

Muita vahvoja uutistärppejä lähikuukausille voisivat olla ainakin ilmastonmuutos ja rajut sääilmiöt, Venäjä ja Ukrainan kriisi, Kiinan nousu ja Hongkong sekä erilaiset tasa-arvo- ja rasismikysymykset viihdeteollisuudessa.

Sosiaalisen median myötä globaaleita Me Too -kampanjan kaltaisia liikkeitä voi leimahtaa nopeastikin. Myös Pohjois-Korean tilanne pysynee otsikoissa arvaamattoman johtajansa Kim Jong-unin kautta. 

Edellämainittujen lisäksi otsikoihin nousee tietysti runsain mitoin myös aidosti odottamattomia uutistapahtumia. Luvassa on joka tapauksessa vauhdikas uutisvuosi 2020.

Lue myös:

    Uusimmat