Vuori harkitsee vakavasti eroa

Korkeimman oikeuden tuomari Eeva Vuori harkitsee vakavasti eroa virastaan. Vuori kertoi tänään, ettei hän kuitenkaan aio ryhtyä tekemään päätöstä asiasta "näin kuumassa tilanteessa".

-Odotan kun tilanne rauhoittuu ja mitä käänteitä se saakin, hän sanoi poistuessaan työpaikaltaan Korkeimmasta oikeudesta. Vuori korosti asian olevan vakava sekä hänen omalta että koko oikeuslaitoksen kannalta.

Vuoren mielestä prosessin aikana ei ole turvattu Korkeimman oikeuden tuomarin omaa oikeusturvaa. Hän syytti lehdistöä siitä, että se on suhtautunut asiaan "ihmisoikeuksia loukaten".
-Myös asiantuntijat ovat ottaneet sellaista kantaa, joka ei kuulu oikeusvaltion periaatteisiin, hän arvostelee. Vuori ei pidä oikeana perusteita, joilla asia on nostettu julkisuuteen.

Hän päätteli kuitenkin jonkinlaisen käänteen tapahtuneen. Vuori kertoi saaneensa torstaina lukuisan joukon sähkeitä ja kukkia kansalaisilta, jotka hänen mukaansa pitävät kohtelua epäoikeudenmukaisena ja häpeävät sitä.

Oikeusministeri Kari Häkämies ja Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen ovat arvioineet julkisuudessa, että Korkeimman oikeuden kannalta olisi parasta, jos Vuori eroaisi. -He sanoivat oman kantansa ja se kanta on, että asia on minun harkinnassani, Vuori huomautti. Harkinta-aika saattaa kestää pitkäänkin. Vuori uskoi, ettei kohu hiljene muutamassa päivässä.

Vuoren eläkkeelle lähtöä harkittiin

Eeva Vuoren mahdollista järjestämistä varhaiseläkkeelle pohdittiin viime keväänä, kertoo oikeusministeri Kari Häkämies (kok.). Tuolloin nousivat esille epäilykset siitä, että Korkeimman oikeuden tuomarina toimiva Vuori olisi tietoinen miehensä mökkikauppojen yhteydessä tekemästä veropetoksesta. Häkämies myöntää käyneensä varhaiseläkkeeseen liittyviä keskusteluja Korkeimman oikeuden presidentin Olavi Heinosen kanssa.
-Olen muutaman kerran presidentti Heinosen kanssa silloin keväällä keskustellut näistä asioista. Nyt minä en ole käynyt tuota keskustelua enää, Häkämies sanoo.

Yritysmaailmassa on varsin tavallista, että firman imagolle hankalat, johtavassa asemassa olevat henkilöt siirretään yhtiön sisäisin eläkejärjestelyin syrjään. Valtion ollessa kysymyksessä tällaiset järjestelyt eivät Häkämiehen mukaan kuitenkin onnistu.

Kuvalehden haastattelunauha julki

Suomen Kuvalehti julkaisi tänään uusimmassa numerossaan kohdan kohutusta oikeusneuvos Eeva Vuoren haastattelunauhasta, jonka vuoksi Vuorta on vaadittu valtakunnan korkeinta johtoa myöten eroamaan tuomarin virasta.

Suora lainaus ei anna kiistatonta osviittaa siitä, että Vuori olisi itse sitä mieltä, että laki on rikkaalle toinen kuin köyhälle.

Suora lainaus alkaa näin: ...olettaisin, että (tuota) syyttäjä on lähtenyt siitä, (että tuota syyllisyysaste, ett'), ett' (siis) henkilön varallisuus ja taloudellinen asema vaikuttaa tähän syyllisyysasteeseen.
Teksti jatkuu seuraavasti : "Jos henkilö, jolla on isot tulot, kavaltaa tuhat markkaa, se on ihan erituntonen, (ku,ku,) jos sen kavaltaa henkilö, (joka) joll' on pienet tulot. Siis (niin ku) sen henkilön oman syyllisyyden kannalta."

Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen sanoo kolumnissaan, että Vuori on tarkastanut tekstin kaksi kertaa ennen sen julkaisua. Vuori totesi alkuviikolla STT:lle, että hän halusi saada kyseisen lausuman pois lehdestä, koska se ei kuvaa hänen omia ajatuksiaan ja mielipidettä. Joka tapauksessa hän toivoi, että suoran sitaatin merkit ainakin vedettäisiin pois.

Päätoimittaja Ruokanen toteaa, että Vuoren kannalta lienee hyvä, jos hän ei enää ole sitä mieltä, mitä sanoi.
-Ihminen voi korjata käsityksiään. Korkeimman oikeuden presidentti ei voi kuitenkaan sälyttää SK:n niskoille Vuoren pohdiskelua, jossa ehkä sittenkin lipsahti - totuus.
-Julkisuudessa sanottua ei voi peruuttaa kuin juridista lausuntoa. Julkisuus alkaa silloin kun toimittaja ja haastateltava aloittavat keskustelun. Tehtyä tekoa ei voi peruuttaa oikeassa elämässä. Sanakin on teko, päättelee Ruokanen.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat