"Sipilän hallitus myy VR:n yrityksille pilkkahintaan": Tyly palaute uudistuksille VR:n hallintoneuvostojohtajalta

Hallituksen kaavailemat muutokset rautatieliikenteeseen saivat VR:n hallintoneuvoston puheenjohtajan, kansanedustaja Ville Tavion (ps.) kavahtamaan.

Tiedotteessaan Tavio varoittaa, että Juha Sipilän hallitus on myymässä VR:n yksityisille yrityksille pilkkahintaan.

STT:n tietojen mukaan VR:stä aiotaan eriyttää kolme yhtiötä, jotka olisivat kalustoyhtiö, kunnossapitoyhtiö sekä kiinteistöyhtiö.

– Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ja hallitus ovat siirtämässä VR:n junat perustettavaan uuteen kalustoyhtiöön, josta valtio taas antaa ne yksityisten yritysten käyttöön. Tällaista toimintamallia ei ole käytössä missään muualla maailmassa. Kilpailutuksen voittanut yritys olisi pakotettu käyttämään liikennöinnissään valtion omistamia junia, Tavio sanoo.

Tavion mukaan Bernerin ehdotuksessa ulkomaalaiset suuryritykset käärivät voitot veronmaksajien kustannuksella.

– Kilpailun avaaminen on suomalaisten etu vain, jos se toteutetaan hallitusti ja kansallinen etu edellä. Muuten yksityiset yritykset ajavat suositut kannattavat junareitit itselleen voitoksi, mutta valtio ajaa hiljaisemmat kannattamattomat yhteydet tappioksi veronmaksajien piikkiin.

Berner kiisti Tavion näkemyksen tiedotustilaisuudessaan. Hän painotti sitä, että tulevaisuudessa rataliikenteessä kilpailutetaan käyttöoikeussopimuksia, joihin sisältyy myös liikennöintivelvoitteita hiljaisemmilla rataosuuksilla.

Berner painotti myös, että valtio omistaa jatkossakin uudet erityistehtäväyhtiöt ja VR:n.
– Ei ole mitään sellaista välimaastoa, missä joku muu voisi kuoria kermaa tästä välistä, Berner sanoi.

Tavio pohtii, että Bernerin mallissa kilpailun avaamisen hyödyt eivät toteudu, kun "VR:n matkustajaliikennemonopolista siirrytään valtion kalustoyhtiömonopoliin."

VR:n hallintoneuvosto aikoo käsitellä asiaa kokouksessaan ensi maanantaina.

Videolta voit seurata Bernerin tiedotustilaisuutta raideliikenteen uudistuksista.


Lue myös:

    Uusimmat