Voimakas taifuuni iski Japanin – kuolonuhreilta ei ole vältytty

Japanissa useita ihmisiä on kuollut voimakkaan taifuunin vuoksi. Lisäksi yli 130 ihmistä on paikallisen median mukaan loukkaantunut.

Lan-niminen taifuuni saavutti rannikon varhain tänään paikallista aikaa Shizuokassa Tokiosta lounaaseen. Taifuuni toi jo eilen rankkasateita ja myrskytuulia.

Kahden kuolleista kerrotaan olevan miehiä. Toinen heistä kuoli jäätyään romahtavien rakennustelineiden alle Fukuokassa Länsi-Japanissa, kertoo Japanin yleisradio.

Rannikkovartija puolestaan kertoo uutistoimisto AFP:lle, että toinen mies kuoli jouduttuaan ongelmiin merellä. Uhri oli sukeltanut veneestään mereen tarttuakseen köyteen, joka oli heitetty häntä auttamaan tulleesta aluksesta. Mies kuitenkin löytyi pian kuolleena.

Satoja lentoja peruttu

Sateiden ja myrskytuulien on pelätty aiheuttavan suuria tulvia ja maanvyörymiä. Meteorologien mukaan taifuunin tuulet puhaltavat nyt 60 metriä sekunnissa. 

Japanin paikallismedian mukaan lentoyhtiöt ovat joutuneet perumaan satoja lentoja taifuunin takia. Lisäksi joitain juna- ja lauttayhteyksiä on peruttu läntisessä Japanissa.

Taifuunin iskemässä Japanissa käytiin eilen parlamenttivaalit. Myrskyisä sää ei aluksi näyttänyt vaikuttavan äänestykseen, mutta iltapäivään mennessä äänestysvilkkaus jäi jälkeen edellisistä vaaleista. Pääministeri Shinzo Abe näytti eilen ottavan selvän voiton vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat