Viivi pelasti syöpään sairastuneen siskonsa hengen – kertoo nyt, millainen kokemus läheisen sairastuminen on: "Piti yrittää pysyä pää kylmänä"

Jyväskyläläinen Viivi Viinikainen on 27-vuotias kahden lapsen äiti. Hänen ja hänen siskonsa elämä muuttui kertarysäyksellä, kun hänen läheisellä isosiskollaan Sanni Viinikaisella diagnosoitiin yllättäen syöpä.

Sisko oli oireillut jonkin aikaa kevättalvella 2018. Kun palmusunnuntaina Viivi saapui lastensa kanssa virpomaan, siskon tila oli romahtanut. 

– Kun Sanni saapui avaamaan ovea ja en ollut nähnyt häntä vähään aikaan, huomasin että painoa oli pudonnut radikaalisti. Sanoin siskolleni, että nyt ei ole kaikki kunnossa ja että on mentävä lääkäriin tutkimaan, mikä on vialla, Viivi kertoo. 

Katso myös: Kaksi kertaa suolistosyövästä selvinnyt Päivi on yksi heistä, jotka auttavat sairauden hetkellä.

Tutkimukset paljastivat, että sisko on sairastunut rajuun syöpään

Kiirastorstain iltana Sanni sai soiton, jossa kerrottiin, että hänellä epäillään olevan aggressiivinen verisyöpä. Samalla myös Viivin elämä otti uuden suunnan.

Kuopiossa kävi ilmi, että syöpä oli ehtinyt levitä jo imusolmukkeisiin ja veressäkin sitä oli runsaasti. 

– Lääkärit kertoivat, että jos lähtöä olisi vitkuteltu pääsiäisen yli, niin olisi todennäköisesti käynyt niin, että Sanni ei olisi selvinnyt viikonlopun jälkeen.

Sannia hoidettiin sairaalassa aluksi sytostaattihoidoilla ja kortisonilla. Viivi muistaa ajan ja tuntemukset pyörremyrskynä päässä. Oma lukunsa oli, kun lapsille piti yhtäkkiä selittää, että Sanni-täti joutuu olemaan nyt pitkään sairaalassa. 

– Lapset totta kai reagoivat ja olivat hyvin hämillään. Ja itse piti yrittää pysyä pää kylmänä ja vetää oma suojakupla päälle. Se oli niin kaoottista aikaa, että yritti vain selviytyä siitä, Viivi kertoo. 

Lue myös: Äitiys oli Sannin, 30, suurin toive – aggressiivinen syöpä erotti tuoreen äidin vauvastaan: "Lähdin aamulla, kun Voitto vielä nukkui"

Luovutusprosessi lähti nopeasti käyntiin

Jo muutamien viikkojen jälkeen Sannilta tiedusteltiin, onko hänellä biologisia sisaruksia, koska luultavimmin hän joutuisi turvautumaan kantasolusiirtoon ja sopia luovuttajia tarvittaisiin. 

–Meitä on kaksi biologista sisarta. Kävimme molemmat verikokeessa ja kävi ilmi, että minä pystyn luovuttamaan kantasoluja Sannille, Viivi kertoo. 

Siirron valmistelu alkoi saman tien. Jo kesäkuussa lähdimme Sannin kanssa Helsinkiin, jossa siirto tehtäisiin. Tuolloin käytiin kantasolusiirtokeskustelu, jossa oli mukana hematologian ylilääkäri. 

–Siellä käytiin siirron yksityiskohdat läpi hyvin tarkasti ja allekirjoitettiin paperit, että minä suostun ja sitoudun luovuttamaan kantasoluja Sannille. Samalla sovittiin siirtopäivä, sekä minulle tehtiin siellä laaja-alainen tutkimus ja katsottiin että olen riittävän terve luovutukseen, Viivi muistelee. 

Paperit allekirjoitettiin kesäkuussa ja varsinainen siirto sovittiin heinäkuun puoliväliin. 

Luovutuksesta peräytyminen olisi kohtalokasta vastaanottajalle

Kun suostumus kantasoluluovutukseen annetaan, siitä ei ole enää mahdollista peräytyä. Tämä tapahtuu siksi, että kun siirtoa aletaan esivalmistelemaan noin viikkoa ennen varsinaista siirtoa, vastaanottajan oma luuydin "tapetaan". 

– Kun siirtopäivä on lyöty lukkoon, tavoite on, että se tapahtuu silloin. Muussa tapauksessa siirrännäistä tarvitseva voi menehtyä. 

Luovutukseen on kaksi tapaa, joko suoraan verenkierrosta tai sitten luuydintä kerätään selästä. Viivin tapauksessa kantasolu päätettiin kerätään suoraan verenkierrosta.

Viivi matkusti Helsingin Meilahteen sairaalaan ja hänelle aloitettiin kasvutekijäpistokset. Häneen pistettiin kolmena päivänä kaksi piikkiä päivässä. Kasvutekijäpistosten vaikutuksesta luuytimen kantasolut lisääntyvät luuytimessä ja alkavat siirtyä verenkiertoon, josta ne ovat kerättävissä. 

Neljäntenä päivänä oli itse luovutusprosessi. Viivi meni varhain aamulla syöpäpoliklinikalle ja siellä laitettiin kanyylit molempiin käsiin, joista veri kiertää ympäri. 

– Siinä ollaan lääkittynä ja hoitaja oli koko ajan läsnä. Makasin aloillani seitsemän tuntia ja yhdessä vain odotettiin, että kone tekee työn ja kerää kantasolut verestä.

Tämän jälkeen kantasolut siirrettiin Sannille. 

Luovuttajia tarvitaan enemmän, erityisesti nuoria miehiä

Viivi tahtookin hälventää ihmisten ennakkoluuloja ja pelkoa kantasolusiirtoja kohtaan.

–Moni tuntuu pelkäävän, että kantasolusiirto sattuu. Mutta sitä voi verrata ihan tavalliseen verenluovutukseen, Viivi valistaa kokemuksellaan. 

–Se hämmentää, miten vähän ihmiset tästä kantasolusiirrosta tietääkään ja miten helppoa sinne rekisteriin olisi liittyä. Se ei ole suuri vaiva siihen nähden, että voit terveenä ihmisenä auttaa kuolemansairasta hyvinkin pienellä toimenpiteellä.  

Yleensä luovuttaja ja vastaanottaja ovatkin tuntemattomia toisilleen. Viivin ja Sannin tapauksessa olikin onni, että luovuttaja löytyi heti lähipiiristä, jolloin luovutukseen voitiin ryhtyä nopealla aikataululla. 

Lue myös: Mikä on tappavin syöpä? Syöpälääkäri kertoo, mistä ennuste riippuu: "Syövän kanssa voi elää vuosia, vaikkei siitä paranisikaan"

SPR:n veripalvelun mukaan Suomen Kantasolurekisterissä on nyt reilut 50 000 jäsentä. Rekisterin tavoitteena on saada 5 000–10 000 uutta jäsentä vuodessa, jotta mahdollisimman monelle potilaalle löytyy sopiva luovuttaja. Vuosittain rekisteristä poistuu noin 700 jäsentä, pääasiassa yläikärajan täyttyessä, mutta myös terveydellisistä syistä.

SPR:n kantasolurekisterin osastonjohtajan Anne Arvolan mukaan nyt kaivataan luovuttajaksi erityisesti nuoria miehiä.

– Kantasolurekisterissä on 70 prosenttia naisia ja vain 30 prosenttia miehiä. Mutta kuitenkin ne, jotka lopulta valikoituvat luovuttajiksi, niistä 70 prosenttia on miehiä ja vain 30 prosenttia naisia. Se suhde on siis väärin päin, Arvola kertoo

Syy tähän liittyy Arvolan mukaan osaksi siitä, että miehet ovat isokokoisempia ja silloin heiltä myös saadaan kantasoluja enemmän. Lisäksi miehet valikoituvat paremmin luovuttajiksi, koska naisille kehittyy raskauden aikana vasta-aineita, joita miehille tietenkään ei kerry.

Koronapandemia ei ole toistaiseksi vaikuttanut ratkaisevasti siirtoihin

Arvolan mukaan koronapandemian aikana osa sairaaloista on siirtänyt kantasolusiirtoja loppukesään tai alkusyksyyn sen osalta, mitä on turvallisesti voitu siirtää etukäteen. Mutta niiden siirtojen osalta, joissa toimenpide on tehty, on kaikki kantasolut pystytty toimittamaan, eli luovuttajat ovat pysyneet terveinä.

– Samoin kaikki kantasolusiirteet on saatu, mitä on pyydetty tänne. Suurin ongelma on ollut logistiikka, koska rajat on kiinni. Myös lentojen vähyys tuottaa ongelmia ja ulkomailta saapuvia siirteitä joudutaan uudelleenreitittämään monen lennon kautta, kertoo Anne Arvola. 

Lue myös: Syöpää sairastava Pirjo, 68, järkyttyi syöpäklinikalla: Hoitajat eivät käyttäneet kasvomaskeja – näin HUS vastaa potilaiden huoleen

Siirre säilyy 72 tuntia keräyksestä, joka asettaa aikataulupaineita logistiikan suhteen. Siirteen voi myös pakastaa, jolloin vastaanottajaa voidaan alkaa esivalmistelemaan vasta, kun siirre on varmasti saapunut Suomeen. Olosuhteiden pakosta on jouduttu joskus turvautumaan myös pakastuksiin, koska lentoreittien pituudet ovat venyneet koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. 

Oma suojakupla

Viivi muistaa sairaala-ajan ja erityisesti sen alkuvaiheen epävarmuuden raskaana. Sannin sairastuessa Viivi rakensi suojakuplaa, jonka avulla muistutti itseään siitä, että tästä om mahdollista selvitä.

–Tein hirveän tarkkaan sellaista listaa, että sitten kun Sanni parantuu, me mennään yhdessä kuumailmapallolennolle ja sitten kun Sanni parantuu, niin me mennään yhdessä meidän lempiartistin keikalle. 

Matkan varrella siskokset kävivät kaikki tunnetilat läpi. Mielessä oli jatkuvasti kysymysten tulva, miksi tämä kävi meille ja miksi juuri näin? Viivi kertoo ajatelleensa paljon myös Sannin poikaa, että mitä jos Sanni menehtyy? Ja miten koko maailma muuttuisi?

– Kun sitä muistelee, niin siitä tulee edelleen omanlainen ahdistus päälle. Se on sellainen musta verho, joka vedetään ylle, Viivi sanoo. 

Kun Sanni pääsi vihdoin pois sairaalan eristyksestä, oli se myös Viiville onnen hetki. 

– Lopulta kun päästiin siihen pisteeseen, että Sanni pääsi pois eristyksistä ja pystyi alkaa elää normaalia elämää, niin se oli aivan mahtavaa.