Viisi naista tehnyt tutkintapyynnöt poliisille Axl Smithin salakatselutapauksen jälkipyykistä

Viisi asianomistajaa tehnyt tutkintapyynnöt poliisille Axl Smithin salakatselujutun jälkipyykistä, koska Helsingin käräjäoikeuden tuomiossa näkyi nimitietoja.

Juontaja Axl Smith tuomittiin tiistaina 28. helmikuuta vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja yhteensä 150 000 euron korvauksiin. 

Salakatselujutun jälkipyykistä on tehty viikonloppuna useita tutkintapyyntöjä poliisille, kertoo lakimies Markus Talvio.

Talvio kertoo, että hän on tehnyt tutkintapyynnöt viiden asianomistajan puolesta, joiden tiedot olivat jääneet Helsingin käräjäoikeuden medialle lähettämään tuomioon. Tuomiossa oli nimitietoja, joiden piti olla salaisia.

Talvio teki oikeudessa edustamansa naisen puolesta tutkintapyynnön, jonka jälkeen häneen otti yhteyttä neljä muuta naista.

Tutkintapyynnöissä on Talvion mukaan pyydetty poliisia tutkimaan käräjäoikeuden menettelyn lisäksi, onko paljastettuja henkilötietoja käytetty lain vastaisesti omaksi tai muiden hyödyksi mediassa. Lisäksi pyydetään selvittämään, onko henkilötietoja paljastettu eteenpäin toimituksista.

Lue myös:

    Uusimmat