Kouvolan KooKoon taustayhtiö teki raskaat tappiot viime tilikaudellaan. Kaikkiaan viime sesongilla 12 SM-liigaseuraa teki tappiota yhteensä noin 9,6 miljoonaa euroa.
KooKoo Hockey Oy:n liikevaihto kasvoi viime tilikaudella 700 000 eurolla, ollen kaikkiaan 6 730 000 euroa.
Ennätyksellinen liikevaihto ei kuitenkaan auttanut tuloksen osalta. Yhtiö teki tappiota 780 000 euroa.
Seura selittää raskasta tappiota seuran heikolla urheilullisella menestyksellä ja kauden aikana tehdyillä investoinneilla. KooKoo jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle.
– Liikevaihdon kasvu on kohtuullisella tasolla, varsinkin kun edellisellä tilikaudella pelasimme playoffs-otteluita ja nyt päättyneellä emme, joten playoffs-otteluiden tulot jäivät kokonaan saamatta. Lisäksi hallituksen kanssa päätimme kesällä 2023 nostaa pelaajabudjettia ja kauden aikana jouduimme sen vielä ylittämään loukkaantumisten vuoksi, seuran toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi tiedotteessa.
– Suurin yksittäinen tekijä tappioon on liian suureksi kasvaneet henkilöstökulut, sillä meillä oli suoraan sanottuna aivan liian kallis joukkue varsinkin sen tuloksiin nähden. Myös toimistolla ja valmennuksessa oli tiettyjä päällekkäisyyksiä menneellä tilikaudella, joka nosti lisää henkilöstökuluja, Välimaa jatkaa.
Viime kauden 15 SM-liigaseurasta peräti 12 teki tappiota. KooKoon pakkasluvut ovat kuudenneksi suurimmat. Kouvolalaisia enemmän tappiota tekivät TPS, JYP, SaiPa, Ilves ja HIFK.
– Tulos on karu, sitä on turha kieltää tai mennä piiloon. Tiettyjä leikkauksia on nyt tehty suunnitelmallisesti ja jatkamme meidän pitkäjänteistä työtämme. Katseet on jo käännetty meneillään olevaan kauteen ja sen tavoitteisiin, Välimaa päättää.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
20:08
Poliisia pakoillut mies löytyi erikoisesta paikasta – "Olemme nähneet kaikenlaista, mutta emme koskaan mitään tällaista"
-
20:04
Konservatiivikristillisyys kiehtoo nyt nuoria miehiä – tässä syyt
-
19:46
Tältä Janne Puhakan kotitalolla näytti illalla
-
Lataa lisää