TPS teki 2,9 miljoonan jättitappiot – painava lausunto seuran tulevaisuudesta: "Näin ei voi jatkua"

SM-liigassa pelaava TPS on tehnyt 2,9 miljoonan euron tappiot kauden tilikaudella 2022-23.

TPS julkisti edelliskauden tilinpäätöksensä perjantaina. HC TPS Turku Oyn liikevaihto nousi viime vuodesta 0,6 miljoonalla 11,7 miljoonaa euroon, mutta tuloksellisesti TPS teki 2,9 miljoonan euron jättitappiot.

TPS:n tiedotteessa todetaan, että erityisesti urheilun ja areenan kustannusten merkittävä nousu nosti osaltaan tappioita. Myös tapahtuma- ja ravintolatoiminta ei yltänyt tuloksellisesti tavoitteisiin.

TPS:n toiminta on ollut jo pidemmän aikaa tappiollista. Edellisellä tilikaudella TPS teki tappiota 0,9 miljoonan euron edestä, joten pelkästään kaudella edellisellä tilikaudella TPS on tehnyt tappiota 3,8 miljoonaa euroa.

– Kulurakenteemme on ollut jo vuosia liian raskas. Vaikka tulopuolta on pystytty kasvattamaan, ovat erityisesti urheiluun tehdyt panostukset ja areenan kohonneet kustannukset johtaneet kestämättömään tilanteeseen. Meillä on suurseuran kustannukset, mutta vain keskisuuren seuran tulot, TPS:n toimitusjohtaja Aki Holma toteaa seuran tiedotteessa.

– Kaikki ymmärtävät, että näin ei voi jatkua. Olemme käynnistäneet tehostamisohjelman, jonka tavoitteena on sopeuttaa organisaatio ja kustannukset vastaamaan tuloja seuraavan kahden kauden aikana, Holma jatkaa.

TPS-johdon mukaan tehostamisohjelman suurin tavoite on saada seuran toiminta omavaraiselle pohjalle, sillä pääomistajien taloudellisesta tuestakaan ei voi lopullisesti nauttia.

– Viime vuosien tappiot eivät olisi mahdollistaneet toiminnan jatkamista ilman merkittäviä rahoittajia seuran taustalla. Panostukset seuran kehittämiseen ovat luoneet hyvän perustan toiminnalle, mutta eivät ole tuoneet tavoiteltua tulosta ja taloudellista tasapainoa. Pääomistajien taloudellinen tuki riittää vielä suunnitellun tehostamisohjelman läpiviemiseen, minkä jälkeen seuran tulee toimia omavaraisesti, TPS:n puheenjohtaja Kai Koskinen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat