Pelicans julkisti tylyt talousluvut: konsernille yli puolen miljoonan euron tappiot

Jääkiekon SM-liigassa pelaava Lahden Pelicans julkisti maanantaina taustakonserninsa talousluvut huhtikuussa päättyneeltä tilikaudelta.

Lahden Pelicans Oy:n ja Pelicans Ravintolat Oy:n yhteenlaskettu liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa, 360 000 euroa enemmän kuin edellisellä tilikaudella. Yhtiön tavoitteena oli nostaa liikevaihto yhdeksään miljoonaan euroon.

Konsernin tulos painui pakkaselle 539 000 euroa. Tästä Pelicans Ravintolat Oy:n osuus oli 197 000 euroa ja Lahden Pelicans Oy:n osuus 342 000 euroa.

Pelicansin kausi 2019–2020 oli urheilullisesti vaikea. Joukkue jäi SM-liigan runkosarjassa toiseksi viimeiselle sijalle. Heikon menestyksen lisäksi taloudellista tulosta painoi alas muun muassa koronavirusepidemiasta aiheutuneet vaikeudet.

– Tappio on raskas, mutta ilman rajuja toimenpiteitä, jotka aloitimme keväällä, se voisi olla toiminnan jatkon kannalta ratkaisevasti isompi. Olemme joutuneet tekemään kovia säästötoimenpiteitä, jotka ovat kohdistuneet koko henkilöstöömme, ja näillä toimilla olemme toistaiseksi selvinneet. Siitä haluan kiittää molempien yhtiöiden koko henkilöstöä. Vaikeat ajat eivät ole ohi, eivätkä tule olemaan niin kauan kuin joudumme toimimaan rajoitetussa toimintaympäristössä, Pelicansin omistaja ja vt. toimitusjohtaja Pasi Nurminen kommentoi seuran tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrottiin myös Pelicansin hallituskokoonpanoon tehtävistä muutoksista. Neljän vuoden ajan puheenjohtajana toiminut Pentti Matikainen jää sivuun, ja Nurmisen lisäksi hallituksessa jatkavat Simo Santapukki, Tommi Kurkaa ja Juho Ruoti.


 

Lue myös:

    Uusimmat