Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan kuvaaja puuttuu kohuun: "Kukaan ei raiskannut ketään"

Kulttimainetta nauttivan Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan kulisseista paljastui epämiellyttäviä yksityiskohtia viime viikonvaihteessa.

Viimeinen tango Pariisissa -elokuva julkaistiin vuonna 1972. Italialaisohjaaja Bernando Bertoluccin ohjaama kulttielokuva aiheutti ilmestyessään valtavan kohun.

Elokuva kertoo vanhemman miehen ja nuoren naisen romanttisesta suhteesta ja se sisältää useita roiseja alastonkohtauksia. Päärooleja elokuvassa näyttelevät Marlon Brando ja Laura Schneider

Viikonvaihteessa otsikoihin nousi ohjaaja Bertoluccin muutama vuosi sitten antama haastattelu, jossa hän kertoo elokuvan kenties kuuluisimmasta kohtauksesta.

Kohtauksessa Brandon näyttelemä Paul raiskaa Schneiderin näyttelemän Jeannen anaaliyhdynnässä käyttäen voita liukasteena. Brando oli tuolloin 48-vuotias, kun taas Schneider oli vasta 19-vuotias.

Bertolucci kertoo haastattelussa, että hän ja Brando suunnittelivat kohtauksen kuvauspäivän aamuna, eikä sen sisältöä paljastettu Schneiderille ennen kohtausta. 

– Luulen, että hän vihasi minua ja Marlonia, koska emme kertoneet hänelle, että kohtaukseen kuuluu yksityiskohta voin käyttämisestä liukasteena, Bertolucci pohtii haastattelussa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Bertolucci myöntää tapahtumat. Vuonna 2011 menehtynyt Scheider puhui kohtauksesta ennen kuolemaansa julkisuudessa useaan otteeseen. 

Vuonna 2007 Schneider kertoi tunteneensa olonsa nöyryytetyksi ja raiskatuksi, huolimatta siitä ettei kohtauksessa harrastettu seksiä oikeasti.

– Olin niin vihainen. Minun olisi pitänyt soittaa agenttini ja lakimieheni paikalle, koska ei kukaan voi pakottaa ketään tekemään mitään sellaista, mitä ei ole alkuperäisessä käsikirjoituksessa. En kuitenkaan tiennyt oikeuksiani, Schneider muisteli tuolloin.

Nyt Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan kuvaaja Vittorio Storaro puuttuu keskusteluun tuoreessa haastattelussa. 

– Olin paikalla, teimme elokuvaa. Ei mitään tapahtunut oikeasti. Olin paikalla kahden kameran kanssa, eikä mitään tapahtunut. Kukaan ei raiskannut ketään.

Storaro moittii kohtauksesta syntynyttä keskustelua ja väittää, ettei Schneideriä kohdeltu kaltoin.

– Luin, että häntä kohtaan olisi käyttäydytty väkivaltaisesti, mutta se ei ole totta. Se ei pidä laisinkaan paikkaansa.

Monet Hollywood-tähdet ovat osallistuneet keskusteluun sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi näyttelijä Chris Evans kommentoi olevansa vihainen kuulemastaan. 

– En tule koskaan katsomaan tätä elokuvaa, Bertoluccia tai Brandoa samalla tavalla. Tämä on kuvottavaa. Tunnen vihaa.

– Kaikille, jotka rakastatte tätä elokuvaa: Katsotte 48-vuotiasta miestä, joka raiskaa 19-vuotiaan naisen. Ohjaaja suunnitteli hyökkäyksen. Voin pahoin, toteaa näyttelijä Jessica Chastain

Lue myös:

    Uusimmat