Turkulainen Suvi (nimi muutettu) aloitti itsensä viiltelyn 21-vuotiaana. Taustalla oli jo useita vuosia jatkunut syvä masennuskierre, josta nuori nainen ei kokenut löytävänsä ulospääsyä. Nyt 25-vuotias Suvi muistelee ensimmäistä viiltelykokemustaan.
– Olin sinä päivänä jotenkin todella syvällä mustissa ajatuksissani. Söin ensin valtavan määrän lääkkeitä ja siinä sekavassa tilassa ryhdyin viiltelemään käsiäni partaterällä.
Suvin mukaan ennen ensimmäistä viiltelykokemusta hän oli itse asiassa aina vierastanut koko ajatusta itsensä vahingoittamisesta.
– Siinä tilanteessa se vaan jotenkin tapahtui itsestään. Oli niin paha olla, että tuntui siltä, että on yksinkertaisesti pakko tehdä jotain.
Lääkkeiden yliannostuksen ottanut Suvi kiidätettiin sairaalaan. Häpeä ja syyllisyys olivat päällimmäisinä mielessä, kun vanhemmat tulivat sairaalaan katsomaan tytärtään.
Suvi vakuutti vanhempansa siitä, ettei vastaavaa tulisi enää koskaan tapahtumaan.
"Salainen tapa purkaa tuskaa"
Sairaalasta pääsyn jälkeen Suvi ei viillellyt itseään useisiin kuukausiin. Ajatus kävi kuitenkin viikoittain mielessä.
– Jotenkin sitä mahdollisuutta viiltelystä pyöritteli mielessään aina, kun ahdistus iski.
Lopulta Suvi toteutti taas ajatuksensa käytännössä. Hän kertoo kokeneensa, että itse viiltelytilanteessa hän tunsi helpotuksen oloa.
– Koin, että se kauhea henkinen paha olo helpottaa, kun sen siirtää fyysiseksi kivuksi. Heti viiltelyn jälkeen kuitenkin iski kauhea syyllisyys, sitten häpeä
Suvin mukaan asiaa oli vaikeaa myöntää edes itselleen.
– Tuntui nololta, että on valmis tekemään noin rankkoja asioita itselleen
Ensimmäisinä kertoina Suvi muistaa ajatelleensa, että viiltely auttaisi muita näkemään ja ymmärtämään hänen tuskansa. Pikkuhiljaa viiltelyssä ei kuitenkaan ollut kyse huomionhausta, vaan se muuttui enemmänkin omaksi salaiseksi tavaksi purkaa tuskaa.