Honda on pitäytynyt muiden japanilaisvalmistajien kanssa pitkään vapaasti hengitävissä moottoreissa. Tänä vuonna esitellyn Honda Civic Type R:n uusi turbomoottori oli pelinavaus tällä alueella ja seuraavan sukupolven Civic saa turbot jo perusmallistoon.
Honda on ilmoittanut esittelevänsä vuodelle 2017 esiteltävään uuteen 10. sukupolven Civiciin kaksi täysin uutta turbomoottoria. Kooltaan 1,0- ja 1,5-litraiset VTEC TURBO -moottorit jatkavat Hondan kasvavaa Earth Dreams Technology -sarjaa. Moottorien kerrotaan sijoittuvat luokkansa kärkeen tarkastellessa suorituskykyä ja taloudellisuutta.
Moottorit perustuvat kokonaan uudelle rakenteelle. Turbojen nopea vaste ja moottorien sisäiset vastukset ovat olleet tärkeimpien kriteerien joukossa moottorien kehittämisessä. Tämän lisäksi moottorit ovat luonnollisesti varustettu muuttuvalla venttiilien ajoituksella sekä suoraruiskutuksella.
Uusi Honda Civic ja uudet moottorit esitellään ensi syksynä. Viisiovinen malli tullaan valmistamaan Hondan Iso-Britannian tehtaalla Swindonissa, ja auto tulee Euroopan markkinoille alkuvuodesta 2017.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää