Viestien salaus hankala kysymys EU:lle

Sähköisen kaupankäynnin turvallisuus ja viestien salaus tietoverkoissa aiheuttaa EU-maille päänvaivaa. Salausohjelmia kehitetään ja levitetään internetissä viranomaisten lupia kyselemättä, mutta viranomaiset pelkäävät rikostutkinnan vaikeutuvan kun vahvat salausmenetelmät leviävät.

Aiheesta keskustellaan torstaina ja perjantaina EU:n oikeus- ja sisäministerien kokouksessa Birminghamissa. Suomi pitää tärkeänä periaatetta, että yrityksillä ja kansalaisilla on oikeus salata viestinsä. Toisaalta poliisilla pitäisi olla mahdollisuus lain määräämillä edellytyksillä avata viestejä, erityisesti kun on kyse järjestäytyneestä rikollisuudesta, huumekaupasta ja terrorismista.

Jotkut EU-maat kannattavat järjestelmää, jossa kaikkien salausjärjestelmien avauskoodit pitäisi tallettaa viranomaiselle tai muulle kolmannelle osapuolelle, jotta salaus rikosepäilyn tapauksessa voitaisiin avata.

Tätä mallia ei Suomen oikeus- ja sisäministeriöissä pidetä realistisena. Ensinnäkin se olisi kallis ja raskas toteuttaa, toisaalta helposti ohitettava; viranomaisilla ei käytännössä olisi mahdollisuuksia valvoa, että käyttäjät todella tallettavat koodinsa.

Suomessa salauskeinojen käyttäjällä ei ole velvollisuutta ilmoittaa avaimiaan kenellekään, eikä vahvojen salausavaimien käyttöä tai maahantuontia rajoiteta.

Pakkokeinolain mukaan puhelinkuuntelu ja televalvonta on mahdollista, jos epäilty rikos on tarpeeksi vakava. Samaa periaatetta sovelletaan sähköiseen viestintään; jos viestin lähettäjä on antanut kopion salaisesta avaimestaan kolmannelle osapuolelle, voi poliisi pakkokeino- ja esitutkintalaissa määrätyin ehdoin ottaa sen haltuunsa ja avata epäillyn viestejä.

Mahdottomia avata

Viranomaisten huolta lisää se, että salaustekniikka on kehittynyt nopeasti. Uusilla ohjelmilla on mahdollista salata viestit niin tehokkaasti, ettei ulkopuolisilla ole käytännössä mahdollisuuksia niitä avata.

Yhdysvalloissa hallitus yritti pari kertaa saada salausohjelmiin viranomaisille avautuvan takaoven, mutta yritys kaatui yleiseen vastustukseen, vaikka hallitus maalaili uhkakuvia vahvoista salausjärjestelmistä terroristien ja huumekauppiaiden käsissä.

Yhdysvallat on ottanut käyttöön vientirajoitukset vahvimmille salausohjelmille, mm Philip Zimmermanin ilmaiseksi jakelemalle PGP:lle, mutta vientikieltoa kierretään internetin kautta. Ranska on lakiteitse pyrkinyt rajoittamaan salausmenetelmien käyttöä, mutta valvonta on heillekin ongelma.

EU-komissio on omassa tiedonannossaan asettanut kyseenalaiseksi ajatuksen talletuttaa avaimia viranomaisilla. Avaimen levittäminen heikentää salausta ja lisää riskiä, että avain joutuu tietomurron kautta vääriin käsiin. Komissio pitää järjestelmää myös liian kalliina.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat