Video: Todelliset pikku sankarit! Koirakaksikko ajoi pihaan ilmestyneen karhun käpälämäkeen

Koirakaksikko ajoi pihaan ilmestyneen karhun karkuun 0:59

Ei se koko, vaan se asenne! Kaksi pientä koiraa päätti puolustaa kotipihaansa isolta karhulta. Pienen kaksikon sankarillinen teko tallentui videolle, joka huvittaa nyt eri puolilla maailmaa.

Bentley ja Tucker -nimiset koirat päättivät ottaa ohjat tassuihinsa, kun kookas tunkeilija ilmestyi perheen pihalle Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Koirien omistaja kaivoi kameran esille, kun huomasi karhun reaktion äänekkääseen parivaljakkoon. Karhu perääntyi pihalta ja luimisteli aidan takana. Toisaalta karhu vaikuttaa lähes tympääntyneeltä tilanteeseen.

Karhut eivät ole koirille uusi tuttavuus. Omistaja kertoo, että karhuja on vieraillut pihan ympäristössä aiemminkin.

– Tucker on kokenut karhunajaja jo 13 vuoden ajalta. Meidän ehkä pitäisi olla enemmän peloissamme, mutta olemme jo tottuneet niihin. 

Vilvoittelua uima-altaassa

Omistajan mukaan kuumina päivinä karhuja löytyy uima-altaista. Ovat he nähneet pentujen maistelevan grilliruokiakin pihalla. 

– Kerran karhu pääsi sisälle vierastaloomme ja se tyhjensi koko jääkaapin! Sorbetti maistui erityisen hyvin, hän nauraa.

Hupi on kuitenkin kaukana erityisesti silloin, kun pihalla on pieniä pentuja. Emo ei nimittäin ole silloin kaukana, ja tällöin emo voi käyttäytyä aggressiivisesti. 

Video on kuvattu syyskuun lopulla. 

Lue myös:

    Uusimmat