Mainos

Video: Taksi rysäytti suoraan päin ihmisiä New Yorkissa – kahdeksan loukkaantui

Kahdeksan ihmistä loukkaantui New Yorkissa Manhattanilla torstaina, kun taksi ajoi suoraan päin ravintolan seinää.

Ravintolan valvontakameravideosta näkyy selvästi, kuinka ihmiset yrittävät väistää heitä kohti ajavaa taksia.  

Tapaus sattui ruuhkaiseen lounasaikaan Hell's Kitchenin alueella keskikaupungissa.

Läheisen ravintolan työntekijä Eric Martell näki koko tapauksen. Hänen mukaansa ihmiset olivat järkyttyneitä, eivätkä osanneet päättää juostako vai pysyä paikoillaan.

Pahimmalta vältyttiin

Vaikka video onkin hurja ja kahdeksan ihmistä loukkaantui, hengenvaarallisilta vammoilta vältyttiin. 

Ravintolaan tulleet ulkoiset vahingot eivät myöskään olleet isoja. Ravintolan omistajan mukaan vain pyöriä ja kukkaruukkuja kaatui törmäyksen seurauksena. 

Viranomaisten mukaan törmäystä tutkitaan vielä.

Onnettomuuspaikalle jäänyt taksikuski kertoo, että hänen takanaan ollut auto törmäsi häneen, jonka seurauksena taksikuski menetti autonsa hallinnan. Vauhti oli kova ja seuraukset sen mukaiset.

Viisi loukkaantunutta vietiin sairaalaan tarkastukseen. Kolme muuta kieltäytyivät hoidosta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja