Video: Kerrostaloyhtiön päätyseiniin maalattiin kokonainen Fingerpori-sarjakuva Tampereella – lopullinen juoni yllätys myös asukkaille

Tampereella sarjakuvien suosikkihahmo ilmestyi talojen seiniin 0:51

Tampereella Tesoman kaupunginosassa sijaitsevien kerrostalojen päätyseiniä koristaa nyt tuttu sarjakuva. Kolmen ruudun yhdistelmästä vaikuttaa muodostuvan hyvin fingerporilainen vitsi. 

Edes talojen asukkaat eivät ole tienneet sarjakuvan lopullista juonta, kertoo Aamulehti. Kuvien syntymistä on seurattu tarkkaan siitä saakka kun niitä alettiin piirtää puolitoista viikkoa sitten perjantaina.

MTV Uutiset tallensi kuvat videolle sunnuntaina alkuillasta. Siinä vaiheessa kuvat vaikuttivat jo lähes valmiilta ja oli selvää, että vitsiin liittyy jollain tavalla avaruusalus ja suojatiellä kulkeminen.

Sarjakuvat maalataan Kohmakaarella sijaitsevien talojen seiniin. Teos on osa taidetapahtuma UPEA19:ta. Aamulehden mukaan tapahtumaan osallistumisesta käytiin taloyhtiössä tiukka keskustelu. 

Festivaalin aikana syntyy parikymmentä taideteosta kahteentoista eri kaupunkiin.

Pertti Jarlan piirtämä sarjakuva oli otsikoissa myös perjantaina, kun Helsingin Sanomat julkaisi kyseenalaisen Fingerporin. Se vedettiin perjantaina aamulla pois lehden verkkosivuilta ja lehti pahoitteli sen julkaisua.

Lue myös:

    Uusimmat